Kuuntelen tätä kirjoittaessa radio-ohjelmaa onnen sävel. Muistot tulvivat mieleeni, kun radiosta alkoi soimaan kuuntelijan toivoma Erkki Junkkarisen kappale ruusuja hopeamaljassa.
On hienoa, miten musiikki, tuoksut ja näkymät voivat tuoda niin voimakkaita muistoja mieleen. Eräänä aamuna kävelin ulkona ja kevään tuoksut, sekä lämpö toi Rymd- mehun maun suuhuni, tai ainakin muistin sillä hetkellä sen keinotekoisen tuoksun ja miltä se maistui. Toki se raina jossa korostuvat iloiset vanhempien ilmeet ja punainen pyöreä lasikannu, josta äitini tarjoili mehua omakotitalomme rannassa kulkee muistojeni kuvina mielessäni.
Erkki Junkkarinen oli erittäin suosittu silloin kun minä elin lapsuutta ja surutonta nuoruusaikaa. Siitä ajasta jäi mieleen vapaus ja huolettomuus. Toki silloin touhuttiin ulkona ja aika kului nopeasti luonnon ihmeitä tutkiessa. Pelattiin pesäpalloa ja kymmentä tikkua laudalla. Kalassa käytiin ahkerasti. No sitten toki naapurin pojan kanssa lähdettiin "kalaan". Taisin jo joskus kertoakin, kun isäni seuraavana päivänä kysyi: "tuliko sitä kalaa?" Minä koitin kiemurella, että ainahan sitä jotain. Isäni tuumi pilke silmäkulmassa: "minä vaan sillä, kun se sinun virveli unohtui tuohon kuistille".
Erkki Junkkarista soitin levysoittimessa, kun vanhempi väki tanssi meidän olohuoneessa, siellä pyörähteli tehtaan johtajat ja lääkärit, sekä duunarit sulassa sovussa. Plyysisohvalla oli mukava juhlia jäiden lähtöä ja nostaa kristallilasit lasipöydältä kilistäen jäiden lähdön kunniaksi tai jostain muusta syystä. Siihen oli tapana tarjota vierastupakat ja röyhytellä 70-luvun nousukauden tapaan. Se oli sitä Kekkosen valtakautta. Urholla oli kansan ja Neuvostoliiton johtajien vankkumaton tuki. Muistan lapsena kuinka hän kävi mahtipontisen arvokkain askelin vihkimässä ystävänsä Armi Ratian Marimekko tehtaan ja nähtiinpä hänet myös Itä-Suomessa järjestetyssä maatalousnäyttelyssä. Muistan tuostakin tapahtumasta, kun sain sieltä sellaisen koiran, jota päästä heiluttaessa se jäi nyökyttelemään pitemmäksi aikaan ja sellaisen muovisen kävelykepin, joka tööttäsi, kun sen tökkäsi maahan. Ei minusta oikein tullut koskaan tuon koiran tyyppistä nyökytelijää, vaikka se lienee viisainta opetella tässä ja tulevassa yhteiskunnassa.
Muistoja jää siis mitä ihmellisempiä elämän varrelta. Tuntuu, että minut on siunattu mukavilla asioilla, tai sitten olen osannut kullata muistot mitä parhaimmalla tavalla. Kekkosesta jäi toki reissuistaan juttuja elämään, jotka ei välttämättä olleet aivan sanatarkasti niin, kuin ne kerrottiin. Noista edellä mainituista matkoista kerrotaan, ettei Urho olisi oikein aiemmin tehdyn aikataulun mukaisesti halunnut lähteä edustussaunalta pois ja siinä suuttumuksessaan haukkunut adjutanttinsa perin pohjin. He kyllä olivat ehken siihen tottuneet, niin oli saattanut käydä joskus muiloinkin. Kelleppä ei joskus niin olisi käynyt, että oletettua saapumisaikaa on joutunut siirtämään.
Näin kesän korvalla saa katiskalla kalaa paljon, jos osaa viedä katiskat oikeaan paikkaan. Jäät lähtivät tänä vuonna todella myöhään, joten kutukalat löytyivät syvänteen reunalta, jos on uskominen 90-vuotiaaseen isääni. Miksi ei olisi, sillä rannalta ei kaloja tullut ja "elähän mittää", kun nostin keskelle järveä viemääni katiskaa, niin kalaa oli enemmän kuin riittävästi. Olen tehnyt ahvenkukkoa, kalakeittoa ja paistanut haukifilettä jne. Olen innostunut myös leipomaan juureen tehtyä ruisleipää. Leivinuunissa paistan, niin kuin ennen vanhaan. Tästäkin tulee muistoja. Minun lapsuudessa paistettiin kerran viikossa leipää. Setäni vaimo Alma leipoi ja antoi minun tehdä oman pienen leivän. Se oli parasta. Nyt kun on aikaa, niin alkavat nämä vanhan autenttiset muistot ja maut tuntua tavoittelemisen arvoisilta. Olen nyt maksanut takaisin niistä kokemistani mukavista ja lasta arvostavista muistoista ja vienyt yli 90-vuotiaille Almalle ja Väinölle ahvenkeittoa, paistamaani ruisleipää ja piirakoita, sekä kuhunkin vuodenaikaan sopivia ruokia lähes viikottain.
Mammonan perässä juokseminen ja yhteiskunnan rattaissa pyöriminen entistä viuhemmin on nuorempien juttu. Olen jättänyt kaikki yhdistystoimintaan liittyvät tehtävät, vaikka toki rahastonhoitajan, sihteerin ja puheenjohtajan hommia olisi hyvin tarjolla. Ahvenkeittoa suuhun lusikoidessa ja toisella kädellä voilla voideltua leipää haukatessa muistuu mieleen se maalaiselämän tunnelma lapsuuden rintamamiestalossa. Mietin, että tunnelmasta ei puutu enää kuin navetalta haettu lehmänmaito ja maitolaiturille jätetystä juustopallosta vetäisty siivu leivän päälle.
Tuosta ajasta alkaa päässäni soimaan sen ajan putkiradiossa soivat kappaleet. Niitä on muutama, jotka ovat jääneet eniten mieleen, vaikka toki niitä on pitempään pohtiessa paljonkin. Kuuntelin runsaasti musiikkia, vaikka muutakin tekemistä varmaan oli. Kelanauhurille piti nauhoittaa serkulle Kisua ja sen aikuisia hittejä, kun hänellä oli muita nuoren miehen kiireitä.
