Tähänkö on tultu?

Eipä olisi uskonut, että vielä pitää elämänsä aikana pohtia sodan mahdollisuutta. Puolustusministeri puhuu jo sodan ajan joukkojen koosta. Ei tämä nyt hyvältä näytä.

Onko kyse Suomen sisäpolitiikasta, vai aiempien maanpuolustusasioista päättämässä olleiden kukkahattutätien ja -setien sinisilmäisestä toiminnasta? Tällä viittaan sitä, että presidentti Tarja Halonen oli vaatimassa jalkaväkimiinojen poistamista ja välillä Suomella oli puolustusministerinä Elisabeth Rehn ja sitten ruotsalaisen kansanpuolueen miehiä. En ollut aivan vakuuttunut, miten uskottavaa kuvaa he antoivat meidän maanpuolustuksesta. Välillä toivoi, etteivät isompien harteikkaiden naapurivaltioiden puolustusminiterit aivaistaisi heidän yhteisessä tapaamisessa.

Puolustusmenoista piti koko ajan tinkiä ja pommit poistaa maailmasta. Varuskunnatkin jouti monesta paikasta lakkauttaa. Ampumaradat täytyi monilta kyliltä sulkea jne, jne.

En tiedä mitä pitäisi ajatella, mutta jo vuosia ovat Suomen vastaavat tahot tehneet eri tyyppisiä valmisteluja. Ruotsin kanssa yhteiset aseet? Ministeri tosin tuumasi, etteivät ruotsalaiset ehken välttämättä tule niitä käyttämään meidän hyödyksi. Vähän outoa? Ruotsalaisetko ojentelisivat rajalla niitä aseita mälli huulessa hiusverkkoaan ja ponnaria kohennellen? Brittien kanssa käydään keskusteluja, olisiko yhteisiä intressejä puolustusasioissa. Kirjeitä on lähetetty kotiin jo aiemmin, missä hommissa kukin toimii sodan aikana. Päättäjät tietävät varmaan enemmän, kuin minä.

En vain ymmärrä, miten tyhmä tämä ihmispopulaatio mahtaa olla, kun toisiaan koko ajan tappavat ympäri maailmaa. Milloin sota on hyödyttänyt ketään? Miten voi olla, että ollaan vieläkin tässä jamassa, että soditaan ja mahtaillaan. Luodaan pelkoa ja isoimmat sortavat pienempiään.

Toivoa sopii, että valtioiden päämiehet löytäisivät jonkin yhteisen ymmärryksen ja maailma siten rauhoittuisi.

Uskoo ken tahtoo

Maassamme on jälleen yhdet vaalit lähellä. Kohta taas kuullaan, miten hallituspuolueen politiikot saavat Suomen tilanteen näyttämään valoisalta, tai ainakin siihen suuntaan menevältä. Heillä on myös tukijoukot, jotka ovat päivät pitkät miettineet, miten pienetkin positiiviset talousnäkymät saataisiin näyttämään hallituksen toimista johtuvaksi. Negatiiviset asiat taas johtuvat aivan muista asioista, kuten esim. maailman tilanteesta.

Oppositiopuolueet taasen koittavat härskisti lupailla mitä nyt ikinä ilkeävät. Eniten hymyilyttää aiemmin hallituksessa olleen puolueen nykyinen koulutusmyönteisyys, vaikka itse jossain aiempien vaalien haastattelussa kertoi koulutuksen säästöjen pakollisuudesta.

Onhan se härskiä kansalaisten aliarviointia. Harmittaa, miksi tähän on tultu. Maailmalla alkaa olla jo enemmän sääntö, kuin poikkeus, että vaaleissa olevat politiikot saavat valehdella ihan niin paljon kuin haluavat.

Itse olen opetusalan hommissa ollut yli kolmekymmentä vuotta, siksi kiinnostaakin se miten koulutussäästöihin liittyviä asioita vaaleissa käsitellään ja lupaillaan. Edellisissä vaaleissa kokoomuksen ja keskustan puheenjohtaja lupasivat valokuvissa, että koulutuksesta ei leikata. No, he kyllä sitten leikkasivat tai sanoisiko jopa, että veivät leivän useamman opettajien ruokapöydästä.

Siispä olenkin itse alkanut paistaa leipää, niin on leipä pöydässä vielä riittänyt.

Sitten kun possut kasvattaa suvena tallin takana ja jos löytää jonkun kesäurakan, niin pystyy talven yli olemaan töissä pienenevillä ansiotasoilla.



On muuten tuo leivän leipominen rentouttavaa touhua. Täytyy varottaa, sillä siihen saattaa hurahtaa, niin kuin minä. Olen paistanut nyt viitenä viikonloppuna peräkkäin juureen tehtyä ruisleipää ja onhan sitä vaaleaa leipääkin tullut leivinuunissa paistettua.

Aikoinaan naurahtelin Unkarissa, kun opettajat sanoivat olevan niin huonot palkat, että on pakko tehdä kahta työtä, nyt samaan tilanteeseen on pudonnut moni opettaja Suomessa.
 
Näillä valtavilla säästöillä erotettiin-, lomautettiin-, osa-aikaistettiin opettajia, ja lakkautettiin opiskelupaikkoja. Opiskelijoiden opetukseen käytettävät viikkotuntimäärät pienenivät ja sitä kautta opettajien ansiotaso tippui merkittävästi.

Olisi yhteiskuntarauhan kannalta ollut fiksua edetä rauhallisemmin ja miettiä miten ammatillinen koulutus auttaa syrjäytymisen ehkäisemisessä. Nuoret kaipaavat aikuisia, jotka asettavat rajoja, sekä ihmistä jolla olisi aikaa olla heidän elämästä kiinnostunut. Opettajilla olisi ollut erinomainen mahdollisuus tehdä tätä kasvatustyötä, mutta nyt on menty aivan päinvastaiseen suuntaan työajan vähentyessä ja opetusryhmien kasvaessa. Yhteiskuntamme oirehtii ja perheiden tilanne ei kaikin osin ole hyvällä mallilla. Se heijastuu kouluihin entistä enemmän. Tulevaisuudessa ammattikoulutuksen rahoituksesta suurempi osuus tulee siitä työllistyykö opiskelija koulutuksen jälkeen. Se kuulostaa työelämän ja hallituksen kannalta tosi hyvältä, mutta onko vaarana, että koulut alkavat valita opiskelijat sen mukaan. Ei kai kukaan halua, että Suomessa eriarvoistuminen jatkuu kiihtyvämmällä vauhdilla, kun se jo nyt on revennyt kestämättömän rajamaille. 

Vihreät ovat hoksanneet, että nyt on hyvä aika haalia opettajakunta omaan puolueeseen. Minulla on sellainen käsitys, että opettajat ovat aiemmin piirtäneet äänestyslappuihin kokoomuksen ja keskustan puolueeseen kuuluvien ehdokkaiden numeroita. Nyt oikeasti Ville Niinistö on puhunut opettajien korviin sopivilla äänenpainoilla. Vasemmisto on peesannut vihreitä ja ollut koulutuksen asialla. Olen enemmän kuin varma, että opettajien äänet vaeltavat nyt eri puolueisiin kuin ennen. Uskoisin, että hallituspuolueet yrittävät tehdä vielä "peliliikkeitä", ainakin ennen eduskuntavaaleja vetäen pöytälaatikosta sinne jemmatut rahat ja viimehetkellä jakavat niitä sopiviin kohteisiin häivyttääkseen aiemmat kansalaisia kuohuttavat tekonsa. Näin heillä olisi jokin mahdollisuus saada ihmisiä äänestämään heidän puoluetta. Itä-Suomessa ei olla vieläkään unohdettu varuskunnan lakkauttamisessa mukana olleita tahoja. Siinä päätöksessä kun ei ollut mitään järkeä.

Raha se on joka ratkaisee ja maailmaa pyörittää, näinhän se menee.  Harmi sinänsä, ettei siinä aina kaikin ajoin ihmisyys juohdu mieleen. Arvokysymyksiähän nämä ovat. Sanotaan, että valta turmelee, se valitettavasti pitää paikkansa. Sitä kun ei muista lehmä vasikkana oloaan.

Pääministeri Juha Sipilä on joutunut melkoisten kohujen keskelle, no se on varmaan osin suunnitelmallista lokaamista muista puolueista, mutta ehken myös Juhan politiikkapelin sinisilmäisyyttä. Hän kyllä varmasti koittaa saada Suomea nopeasti tuottavaksi yritysjohtajan keinoin. Uskon, että jopa onnistuu. Tämä on toki johtanut siihen, että Suomi-firmaa saneerataan pikavauhtia ja se tuottaa monelle kansalaiselle inhimillisiä kärsimyksiä. Siinä ei ole tunteilulle sijaa, niin kuin ei firmojenkaan päätöksenteossa. Aikoinaan eräs yrityskonsullti tuumasi tylysti, kun kyseltiin, miten turvaamme heikompien aseman: "paskat tippuu rattailta". Niinpä, tätäkö haluamme?
Ei siinä kerkiä ihan kaikinajoin lakeja tarkastuttamaan perustuslakeja ajatellen, kun laitetaan toimeksi. Eduskuntakin jarruttaa, niin on parempi tehdä järjestelmät sellaiseksi, ettei joka asiasta tarvitse käännellä ja väännellä eduskunnan istunnoissa. Valta keskitetään yksille, niin saadaan päätöksiä nopeasti.

Kaikella toiminnalla on toki puolensa, tiedä häntä mikä olisi yhteiskunnan kannalta parasta.

Suomessa on aika paljon kahvikeskusteluissa vilahdellut nämä Suomen ja Venäjän suhteet. Suomi kun on ollut amerikkaan päin kallellaan presidenttien Kekkosen ja  Koiviston jälkeen. Putin on alkanut laittaa Venäjän maarajoja mieleisekseen, niin Suomikin yrittää ryhdistäytyä. Moni ihmettelikin Presidentti Halosen ja aiempien puolustusministerien kaunista globaalista kukkaisajattelua sopuisan turvallisesta maailmasta, sekä aseidenriisunnan onnistumisesta.

Siinä sitä nyt sitten ollaan. Olipa joku jo väläyttänyt, että ainut mahdollisuus on liittoutua Venäjän kanssa. Se hiukan herätti vastakaikua suuntaan jos toiseen. Nyt neuvotellaan Britannian ja Ruotsin kanssa sotilaallisesta yhteistyöstä, kun tuosta USA:n suunnasta ei nyt taida tietää kukaan. Presidentti Urho Kaleva Kekkonen aikoinaan teki omat valintansa ja se varmaan vaati useamman vodkaryypyn naapurimaan päämiesten kanssa. Hyvinhän Suomi kyllä pärjäsi taloudellisesti niihin aikoihin näillä presidentin henkilökohtaisilla suhteilla. Urkista on monta kaskua tehty, tässä yksi niistä. Kekkonen ja Brezhnev olivat saunomassa kultarannassa. He olivat käyneet kylvyssä jo monta kertaa ja siinä kuistilla sikaria poltellessa oli Leonid sanonut, että käydäänkö vielä ottamassa yhdet löylyt? Urho oli tuumannut, että hänelle kyllä jo riittää, nyt ei jaksa enempää, mutta mene sinä ystäväni. Neuvostoliiton mahtimies meni saunaan ja kun hän oli nousemassa lauteille, niin Urhon vinttikoira oli pyörähtänyt samassa ovenavauksessa sisälle lipaisten kielellään Brezhneviä pakarasta. Leonid ei katsonut taakseen, vaan tuumasi vienosti hymyillen: "tulithan sinäkin Urkki".