Päällikkö

Yksityiseltä sektorilta on keskijohto, eli työntekijöiden esimiehet hävinneet melkolailla kokonaan. Työntekijät johtavat siis itse itseään. Suomessa sitä tarvitaan laitoksiin monenmoista dokumentoijaa ja raportoijaa. Ehken valtakunnan polittiikkojen ja päättäjien pitäisi jokaista päätöstä tehdessään miettiä tuleeko tästä jollekin työntekijälle jotain näpyteltävää tai muuta kapinettitarinointia. Jos tulee, niin jättää se päätös tekemättä. Suomen verorahat pitäisi nyt nopeassa tahdissa kanavoida kenttätyöhön. 

Toki jokin päällikön hommissa kiehtoo, mutta ehken yhtä kiehtovaksi pitäisi saada se työ millä raha tehdään yrityksiin. Ei ole helppoa olla päällikkö, vaikka niin tärkeää työtä tekevätkin kaikki päälliköt. Kautta aikain ovat ikävästi naljailleet päälliköille, eikös Heikki Kinnunenkin kauan sitten saarna sketsissään. 

Esimiestyössä kaikki on kestettävä, myös kritiikki. Minäkin kävin aikanaan esimieskoulutuksen, johtajan erikoisammattitutkinnon. Tulipa tuota yli kymmenen vuotta oltua esimieskin, eli jotain asiasta tiedän. Enpä ole hakeutunut enää esimishommiin, vaikka tuon sketsin mukaan minulla olisi ollut mahdollisuuksia.

Olinpa kunnallispolitiikassakin mukana. Siitäpä tulikin mieleen... on sitä ollut kyllä monenmoista näennäistä kansalaisvaikuttamista. Lautakuntia ja monia politiikkojen kahvitteluiltoja on pidetty jos missä kunnan ja kaupungin lautakunnassa. Silti käytännössä päätökset tekee pääosin valmisteleva virkamies. Pitäisi yksinkertaistaa ja karistella pois näitä turhia järjestelmiä. Olin kauan sitten erään lautakunnan kokouksessa, jonne oli kerätty jäähyllä olevat politiikot ympäri maakunnan. Eräs lautakunnan jäsen otti puheenvuoron ja en missään vaiheessa huomannut, miten se liittyi aiheeseen. Siis hän jutusteli niitä näitä, mutta ei sanonut käytännössä mitään. Sitten toinen heräsi ja tuumasi: "yhdyn edelliseen puhujaan, olen samaa mieltä". Minä mietin että miten hän voi olla samaa mieltä, kuin se kenen kanssa hän oli samaa mieltä ei sanonut mitään.

Ruokaa jos minkälaista

Ei ole olemassa roskaruokaa. On toki ylihinnoiteltuja ranskanperunoita paperipussissa ja lihottavaa siemenillä kuorutettua vehnäsämpylää, jonka sisälle on työnnetty juustoviipaleen alle hengetön jauhelihapihvi. Oliko tuo nyt rumasti kuvattu? Olen vaan niin miettinyt, että eikö nyt jokainen hoksaa, että eihän tässä ole mitään järkeä ostaa sen tasoinen "ateria" aivan ylihintaan.

Olen kiinnostunut ruuan teosta ja en silti ole ylimieliseksi muuttunut, vaikka sellaisen kuvan ehkä tuosta aloituksesta saikin. On mukava oppia tekemään entistä monipuolisempaa ruokaa. Silti olen perinteiden orja ja aika heikosti sitä poikkeaa aiemmin totutusta.

Olen pitänyt ruokaan liittyvää FB-ryhmää, josta tulikin hyvin suosittu. Siellä on nyt 410 jäsentä. Päätin perustaa sellaisen ruokaryhmän, missä kukin voi kansainvälisen tasavertaisesti toisia moittimatta esitellä tekemiään ruokia tai leivoksia. Hyvin on toiminut. Arvoina on, että leivotaan ja tehdään ruokaa hymyssä suin. On aivan riittävästi niitä ryhmiä, missä aletaan arvostelemaan toisien ihmisten rakkaudella tekemiään ruokia. Toiset kokevat, että vain he tietävät kuinka täytyy kukin ruoka tehdä. Tässä ruokaryhmässä ei ole sellaista toimintaa.

Toki rakkaudella ja intohimolla varmaan tehdään myös nuo hampurilaisetkin, en sillä. Jotenkin tuossa toiminnassa tuoksuu rahan valta. Ruuan teko on vaan niin helppoa, että itse tehdyn ruuan arvo pitäisi nostaa uuteen nosteeseen. Vielä tärkeämpää olisi saada kaikki perheenjäsenet säännöllisesti iltaisin saman pöydän ääreen juttelemaan hyvän ruuan parissa. Näin kuulosteltaisiin ja nähtäisiin missä mallissa kullakin elämä soljuu eteen päin. Tämä traditio on valitettavasti kariutunut ja siitä maksamme yhteiskunnallisesti kovan hinnan.

Fb-ryhmässä olen myös tutustunut ruokablogeihin. Ryhmään kuuluvan Kroatiassa asustelevan Kalevi Ripatin ruoka-blogi on mukavaa luettavaa.