maanantai 14. elokuuta 2017

Katsoen mihin se riittää

En vaan tiedä, olenko minä ihan ulkona tästä urheilukeskustelusta. En nimittäin ymmärrä ollenkaan, miksi verorahoin pitäisi rahoittaa kansainvälistä kilpaurheilua. Vuosittain budjetoida miljoonia euroja siihen, että hyppääkö joku pitemmälle kuin joku toinen tai lentääkö jollakin keppi muutaman metrin pitemmmälle. Urheilu on ihan jees ja voin sitä katsoa televisiosta, mutta miten se olisi valtion kansalaisten hyvinvoinnin kannalta niin tärkeää, että sitä pitäisi jokaisen meistä rahoittaa palkastamme nipistetyistä rahoista.

Olisi aika mahtava veto todeta, että Suomen valtio ei rahoita enää kansainvälistä kilpaurheilua. Ne ajat, jolloin suomalaiset- ja itäsaksalaiset urheilijat olivat yleisurheilussa maailman parhaita on ohi. Miksi olimme aikoinaan niin ylivoimaisia? Sen voi jokainen selvittää itse ja tutkijat omalta osaltaan.

Haluaisimmeko olla tuossa moraalisessa maailmassa mukana? Pitäisi oikeasti ilman perinteen tuomaa painolastia pohtia, mihin vähenneet verorahat käytetään. Onko fiksua lähettää kaikkiin kilpailuihin osallistujat ja kattava johtajajoukko odottamaan yhtä mitalia, jota ei enää oikein tahdo saada. Miksi pitäisi saada? Kilpailkoot ne jotka pitävät sitä niin tärkeänä. Perustakoot valtiollisia laboratorioita ja lääketehtaita niin kuin parhaaksi katsovat. Ei siellä ole pienillä mailla jakoa. Toki katsomossa on aina tilaa hännystelijoille ja taputtajille, en sillä.

Aina perustellaan sillä, että pitää lapsilla ja nuorilla olla esikuvia. Kysymys kuuluukin, millaisia esikuvia?