Alkutalven ajatelmia

Aloittelin kirjoitustani ja niin vaan sähköt meni taasen poikki kaksi kertaa, vaikka ei pitänyt olla mitään syytä. Niin tapahtuu aika usein. Aloittelenpa alusta, kun kaikki kirjoittamani hävisi kuin tuhka tuuleen. Tekisi mieleni syyttää tästäkin hallitusta, mutta en ilkeä.

Syksy on ollut erityisen sateinen. Vilja- ja heinäsato ovat jääneet haaveeksi. Moni korsirehutarjoilija pohtii, että millä sitä lampaansa ja hevosensa tulevana talvena syöttäisi. Puut on homeessa ja eipä tuo jatkuva sade ole ihmisten mielialaakaan niin kohottanut.

Toreilla ja koulujen käytävillä on puhuttanut politiikkojen päätökset. Erikoinen oli Suomen hallituksen päätös ajaa ammatillisen koulutuksen rahoitus alas. Nyt Etelä-Karjalan ammattiopiston esimiehet pohtivat miten toimintoja pyöritetään, kun rahoituspohja häviää alta. Milläpä muulla kuin opiskelijoille suunnatun opettajan työn vähentämisellä. Pohjois-Karjalassa on oltu etupainotteisia, mikä lie ollut hyvä. Toki opettajat ovat saaneet tuntea toiminnassaan ja omankin talouden heikkenemisenä lomautuksineen, sekä tilinauhan lyhentymisenä. No näillä mennään, mitä annetaan.

Mitäs muuta on tapahtunut tai tapahtuu? Sotea survotaan putkeen monen puolueen voimin ja kaikki haluaisivat siitä omansa näköisensä ja se kun ei meinaa ottaa onnistuakseen. Sairaanhoitohenkilökunnan keskuudessakin on alkanut kuulua soraääniä ja osa on päättänyt ottaa aikalisän hyppäämällä itse pois, joskin osa on hyppyytetty pois ainakin omista sisäilmaongelmaisista työtiloistaan. Lapset vähenee syrjäseuduilta ja kaupungintalojen uumenissa pohditaan, mitä noille reuna-alueilla asuville enää annettaisiin. Korjataanko entisiä opinahjoja? Näkisin, että uusien muunneltavien monikäyttötilojen rakentaminen on järkevää. Rakennetaanko enää kouluja ja jos rakennetaan, niin minne? Poliittisten päättäjäthän lopulta sen määräävät. Kannattaa miettiä toimintoja aivan uusin silmin ja pohtia olisiko erilaisia kunnan palveluja ja hoitopaikkoja yhdisteltävissä. Uusia kouluja tehdessä kannattaa miettiä saataisiinko rakennuksesta kyläläisille yhteisöllisiä toimitiloja ja näin käyttöastetta nostettua. Raja-aitojen purkaminen ammattitehtävien välillä ja muutenkin on välttämätöntä. Vanhojen epäkäytännöllisten rakennusten kunnostelu ei ole onnistunut juuri koskaan.

Nykyisin, joskin aina olisi pitänyt ottaa esteettömyys ja erityisryhmien tarpeet paremmin huomioon rakennuksia ja sen toimintoja suunnitellessa. Ollappa nyt päättäjillä ja toimijoilla pitkänäköisyyttä ja innovatiivisuutta. Voisi ajatella, että kun tehdään uusia koulurakennuksia tai yleensä julkisia rakennuksia, niin otettaisiin niihin samoihin tiloihin toimintaa lähellä olevia yrityksiä rahoittamaan hankkeita. Vuokran maksajina he olisivat ainakin hyvin tervetulleita, samalla saataisiin toiminnallisia kaikkia hyödyttäviä synergiaetuja. Kieltäneekö joku laki senkin, ettei ammattikoulutukselle rakennettavista rakennuksista voisi vuokrata uusia tiloja myös esim. henkilöstövuokrausfirmoille, Te-palveluille, kelalle, psykologeille, autokoululle, kuntosaliyrittäjälle jne. Jos laki kieltää sen, niin ei kai noita lakeja ole vaikea muuttaa. Olen ymmärtänyt suuressa maailmassa muutettavan melkein kaikki edellisen presidentin tekemät lait. Eihän se taida niin ennenkuulumatonta olla meidänkään hallituksen toiminnassa, joskin mitä nyt perustuslakivaliokunta aika-ajoin hannaa vastaan.

Joko teillä sirkuttaa

Kyllä sata vuotta sitten eläneet isännät kääntyisivät sankarihaudoissaan, jos tietäisivät että heidän sukulaiset rouskuttelevat nykyisin heinäsirkkoja Suomessa. Ei riitä enää ne kärpäset keitossa tai polkupyörällä ajellessa suussa, sitä kun suu ammollaan ihmettelee jos sattuu lehmän pellolla näkemään. Niin hyvin EU siivosi maanviljelyn pois täältä peräpohjolasta. Olisi ehken pitänyt Väyrynen valita silloin kauan sitten Suomen piämieheksi, mutta nyt ei kannata. Aika meni jo ohi. Meillä olis varmaan edelleen YYA-sopimus. Saataisiin siinä poskisuudelmia vaihtaessa ladoja ja sinkkiämpäreitä vastalahjoiksi. Koulut olisivat valtion kouluja ja kukaan ei puhuisi pahaa naapurimaista. Toimittajat eivät myöskään räpsisi kuvia mistä sattuu. Hyvin meillä tosin Kekkosenkin aikaan oli asiat ei sillä. Sossu ehken toimi hiukan nihkeämmin. Työttömät pääsivät junaratahommiin työllisyystöinä. Väyrysestä oli joitakin lööppejä kauan sitten, kun oli turhautuneena huudahdellen: "ettekö te tunne minua" kokeillut lentoemojen lihapitoisuutta ahtereesta. Nyt sellainen politiikon toiminta ei menisi enää olan kohautuksella läpi.
Nyt ollaan tulevaisuuden koulua uudella reformilla tekemässä. Aika ylhäältä politiikkojen määräämältähän kaikki tuntuu. En ole kauhiasti kuullut, että opettajilta olisi politiikot kyselleet missä mennään. Mitäpä sitä heiltä kysymään, kun heidän osaamista ei oikeastaan olla kauheasti enää katsottu tarvitsevan. Kyllä se työelämä opettaa ja tällä mennään. Rahat pois koululaitoksista ja sitä mukaa tilat puolitetaan. Mitäpä niillä, kun työelämä osaa hoitaa opetuksen. Noh, tässä nyt olisi saattanut kannattaa käydä vaikka opettajien kahvihuoneessa istumassa pari kertaa, niin olisi kuullut miten sata vuotiaalla Suomella tällä hekellä menee. En viitsi avata enempää, jos polittiikkoja olisi kiinnostanut, niin varmaan olisivat käyneet kysymässä. Silloin päätökset olisivat olleet toisenlaiset. Näillä mennään ja koitetaan tehdä parasta, mitä näillä saadaan.
Tänään huomasin erään betoniauton kaupungilla ajelemassa. Hymynkare nousi kasvoilleni, kun katsoin sen pyörivää kuuppaa. Mieleeni muistui Helsingissä vietetty aika, eli se kun menin sinne töihin ammattikoulutodistuksen saatuani. Voi niitä aikoja. Pidin Helsingistä, hyvinkin olisin sinne voinut jäädä elämään. Menimme rapparin apulaiseksi meritullinkadulle. Meille kerrottiin koulussa, että Helsingin työmailla 80-luvun alussa käytetään alkoholia aika runsaasti. Siellä nuorena poikana kastelimme tiiliseiniä, sekä heitimme lapiolla laastia ja sementtiä betonimyllyyn. Rapparit lauloivat mylläri hankkii myllyllänsä ja myllärin eukko... Silloin ei vielä laulajat osanneet ajatella, että joku meistä olisi siitä voinut kiusaantua. Noh, kyllähän se elämä työmailla ei ollut kaikin ajoin julkisuuden kestävää. Rapparinapulaiset välillä paikasivat rappareiden sairaslomia. Olihan se mukava kyllä kelkalla nousta korkealle ja tehdä arvostettuja rapparin töitä kuin oikeat ammattilaiset. Saimme erityistä arvostusta esimiesten taholta, koska me ei koskaan möhlitty em. asioiden johdosta. Minua kysyttiinkin kyseiseen yritykseen Helsingin työmaille työnjohtajaksi monta kertaa. Jäin kuitenkin armeijan jälkeen Itä-Suomeen. Leipää on riittänyt. Voisin jopa sanoa, että valtio antaa ja valtio ottaa. Olen elämääni töissä ja siviilissä ollut aina tyytyväinen. Olisihan sieltä Helsingin ajoilta monta juttua, sillä olivat opettavaisia aikoja. Ei tätäkään nykyaikana sais kertoa, mutta siellä oli eräs mies nimeltä Kontio. Hän kertoi meille aloitteleville kelkkatyöntekijöille, että ensimmäinen homma on oppia kusemaan kelkasta. No me nuoret miehet silmät pyöreänä kuunneltiin tuntosarvet koholla, että mitä ihmettä. Hän jatkoi: "se kun on niin, että kun noustaan tuonne kerrostalon neljänteentoista kerrokseen asti, niin sieltä ei ajella joka kerta alas". Sitten hän kertoi, että kävi hänelle kerran aika erikoinen juttu. Hän oli tehnyt, niin kuin meille opetti ja joku nainen oli katsonut ikkunasta. Ei mennyt kauan, kun poliisiauto kurvasi kerrostalotyömaalle ja siniset miehet viittoilivat hänen ajamaan kelkan alas. Poliisit olivat aloittaneet puhuttelun sanoen: "oletteko pissineet kelkasta?" Kontio: "olen, kun en voi ajella joka kerta alas". Poliisi: "no ymmärretäänhän me se, mutta kun heille ilmoituksen tehnyt rouva oli sanonut, että te olitte "hetkuttanut".

Elämä on luopumista

Syntymämme jälkeen elämä on monin ajoin luopumista. Menetämme läheisiämme ja monesti kaikki ei mene niin kuin haluaisimme. Toivomme läheisillemme vain hyvää ja iltarukouksessa moni katsoo nöyränä ylöspäin suojelusta rakkaille pyytäen.

Myös lemmikkien menettäminen on aina vääjäämätöntä. Tilanne on tunteikas ja tyhjä kun eläinlääkäriltä kävelemme kukin kohdaltamme irtonaisen talutusremmin kanssa kotiin.
Muistoissa kulkee raina, jossa muistuu kaikki ne mukavat yhteisen tunteikkaat hetket. On kuljettu harrastuksissa yhdessä ja lohdutettu toinen toisiamme aikojen saatossa. Aina rakkaat ystävämme ovat tulleet pyyteettömästi luoksemme ja olleet läsnä aidosti mitään pyytämättä. Paljon on yhteisiä elämänkouluja käyty ja koettu. Enemmän meille ihmisille antaen, kuin itselleen anoen. Jokainen päivä on ollut merkityksellinen. Tämä kirjoitus olkoon vävyn Tara nimisen koiran muistolle. Kepeitä multia, niin kuin on tapana sanoa.

Nyt on Roopen otettava tarhan vanhimman rooli ja nuoren jämpti- Huukon vuoro ottaa Taran pesti hirvihaukuilla. Siinä on Roopella ja Huukolla isot haukut täytettävänä. Taralla oli auktoriteettia ja karismaa. Aivan huikean lahjakas ammattilainen hirvimetsällä, todella ansioitunut. Siitä aina voimme olla onnellisia, että jos ja kun  meistä kukin voisi lähteä täältä "saappaat jalassa", tai niin kuin Tara- ystävämme ns. "suoraan kaadolta".