Rakkaus on ikuista?

Ajelin autolla tänään 90- vuotiasta isääni katsomaan. Tämä pohdiskelu lähti kuunnellessa radio suomen kanavalta Tiisun kappaletta Virtaset. Isäni joskus innostui kertomaan millaista elämä oli sodan jälkeen. Miehet koittivat ottaa kiinni sen mitä menettivät. Sota-ajasta hän ei ole paljon kertonut, mutta muisteli joskus, että tuossa meidän rannassa pestiin suomen sotilaita ja arkutettiin. Toisessa jonossa tuli hiljaiset miehet pitkällään hevosen kärrissä  ja toista tienpuolta nuoria miehiä käveli rajalle päin.

Sodan käyneet miehet joutuivat antamaan pois monta vuotta nuoruudesta ja sen iloista, vaihtaen sen kuoleman pelossa kauheuksien kokemiseen ns. itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Sodan aikaiset tapahtumat on pidetty melkolailla visusti omana tietona. Nyt on osa tutkijoista halunnut tuoda esille asioita, joita pidetään tabuna. Sama trendi on myös muissa elämän aiheissa. Vuosi vuodelta lauluntekijät ja kirjailijat haluavat tuoda elämän arkea entistä enemmän läpinäkyväksi. Ennen teatteri ja elokuva oli paikkoja, missä saattoi korkokengissä ja kädet puuhkassa käydä kauhistelemassa räävitöntä kielenkäyttöä ja tabuiksi tulleita asioita ja pois lähtiessä saattoi sanoa häveliäästi, phyi.

Helsingin sanomissa esiteltiin Sari Näreen tietokirjaa Sota ja seksi (Tammi). Olihan se aika roisia luettavaa, vaikka kuvattu toiminta on silloin ollut aivan normaalia. Sota-ajat ja kriisitilanteet aktivoivat vaistot ja elämä on sen mukaista, kun ei tiedä kestääkö elossa seuraavaan aamuun. Siihen sen täytyy perustua.

Täytyy keventää tätä aihetta muutamalla vitsillä, jonka olen saattanut jo kertoa, mutta haitanneeko tuo mittää.

Eräs mies oli kuoleman sairas ja kutsu tuonpuoleiseen oli jo ovella. Niinpä hän pyysi vaimonsa kuolinvuoteen viereen sanoen: " kun minusta nyt aika jättää, niin muista ettet käy kuolemani jälkeen vieraissa. Jos käyt käännän kylkeä haudassani". No, mies kuoli ja sitten muutaman vuoden päästä kuoli vaimo. Vaimo virkkoi taivaanporteilla Pietarille, että voisiko hän nähdä miestään, kun on niin ikävä. Pietari: "Sukunimi?!" Vaimo: "Korhonen". Pietari: "Korhonen, täällä on miljoonia korhosia, eikö ole mitään tarkempaa tuntomerkkiä?". Vaimo: "mieheni sanoi viimeisellä leposijallaan, että hän kääntää kylkeä haudassaan, jos minä käyn vieraiden miesten luona". Pietari huudahti: "AI SE HYRRÄKORHONEN !".

Erään ison maalaistalon piika oli lähtenyt tansseihin ja ei sitten uskaltanut aamuyöstä mennä tupaan nukkumaan, kun juhlinta oli mennyt piirun verran pitkäksi. Hän oli aamulla aukaissut silmät Mansikin alla ja tuumannut: "tsot, tsot pojat, yks kerrallaan".

Ei se oo heleppoo tuo avioliitossa olo, oletan. Aina ei odotukset kohtaa. Tämä vitsi liittyy tarpeiden erilaisuuteen ja ajoituksen vaikeuteen.

Aviopari meni katsomaan eläintarhaan eläimiä. Gorillahäkin luona tapahtui jotain arvaamatonta. iso gorilla vetäisi hoikan vaimon häkkiin ja alkoi riisua häntä innostuksen huumassa. Vaimo huusi hätääntyneenä miehelleen: "tämä taitaa raiskata hänet, tee jotain!". Mies katsoi tapahtuvaa ja tuumasi rauhallisesti: "sano vuan sille, jotta piähän koskoo ja väsyttää, niin kyllä se heittää".

Mikä on kaunista tai muuten vaan suojeltavaa?

Eletään niitä aikoja, että kaikkea on suojeltava.

Joensuussa ja monissa muissakin kaupungeissa vanha rakennuskanta on tullut määränsä päähän. Aikoinaan ja etenkään 50-60 luvulla tehtyjä betonitaloja ei ollut tarkoitettu kestämään kuin muutaman kymmenen vuotta. Silloin ei ollut rakentamisessa kovin hyvä osaaminen ja moraali, kun rakennusten lattiavaluista ei viitsitty poistaa edes lautoja ja niinpä nyt on maksettu huikeita summia niiden korjaamisesta. Aikansa näitä isiemme luomuksia korjattuamme joudumme kuitenkin tunnustamaan, että purettava on koko talo. Todetaan samalla, että kaikki aiemmin tehdyt korjaukset ovat olleet turhaan heitettyä aikaa ja rahaa. No eihän se useinkaan kirpaise, kuin veronmaksajaa. Nämä korjaukset maksaa aina veronmaksaja ja/tai asunnon omistaja. Siis työssäkäyvistä jokainen.

Ei näistä virheistä ketään ole koskaan syytteeseen laitettu, sillä eihän tyhmyydestä ja osaamattomuudesta voi ketään syyttää. Tämä on siten katsottu olevan yhteiskunnan vastuuta.

Meilläpäin on koitettu suojella milloin yliopisto- ja kulttuuriväen suosimaa Jokela-ravintolan rakennusta ja nyt haikaillaan PT-talon perään, joka aiotaan purkaa. Onpa joku ollut sitä mieltä, että se kauppahallina toiminut lasilaatikostokin (Joensuun kaupungin torin kulmalla) olisi pitänyt suojella.

Jos olisin korkeasti koulutettu rakennusten sieluntuntija, niin kaivinkoneen kauhalla ripottelisin hiekkaa noiden paljon tunteita herättävien rumilusten päälle.

Jokelan rakennus nyt on melko puhdaslinjainen aikakautensa kuva, mutta sen kunto lienee ollut aika heikko. Kunnosta tosin käytiin kovaa vääntöä ja mielipiteitä, sekä niiden lausujia oli monia. Sanamuodot ja painotukset tietenkin riippuivat siitä millaiset indressit kelläkin oli tuohon tunteikkaaseen rakennukseen ja sen kulttuuriperintöön. Olihan Jokelassa kuitenkin örveltänyt yksi jos toinen tuleva tohtori, kirjailija ja muusikko.

Toki monille meistä nämä rakennukset ovat rakkaita. Olemme äidin vetämän pulkan kyydissä yläviistoon katsoneet näitä esi-isiemme mestariteoksia, lumista huovuttumaan päässyttä lapasta imeksiessämme.  Se on siten ollut osa meidän tunteikkaita betonisia kosteusvaurioisia juuriamme.

Kauneus on katsojan silmissä. Voi olla että alamme suojella jossain vaiheessa taksikoppeja ja linja-autoasemia, sillä sen rumempia rakennuksia ei tahdo maailmasta muita löytyä. Miksipä ei suojeltaisi, sillä onhan ne suomalaisen insinööriosaamisen taidonnäytteitä.

Älä osta mitään

Kuinka monella on leipäkone ja muita härpäkkeitä, millä ei vaan ole ollut käyttöä? Sillä hetkellä se nyt vaan on tuntunut aivan mahdottoman tärkeältä ja ylitsepääsemättömän järkevältä ostokselta. Nettikaupat ja kirpputorit on entisestään lisänneet mielihaluja hankkia milloin mitäkin. Parempi on pysytellä niistä kaukana ja vältellä katselemasta niiden kuvastoja. Yllättäin huomaa, että tuohan nyt pitää ehdottomasti saada ja heti.

Minäkin olen ostanut joskus jotain, siksipä pysynkin kaukana niistä ja välttelen myös kivijalkakauppoja. Sillä tavalla pysyy oma talous tasapainossa. Tällaisena aikana, jossa palkat pienenevät ja lomautuksia satelee melkein kaikille, sekä lomarahoista leikataan, niin täytyy vain käsittää, että jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa.

Marraskuun viimeisenä perjantaina on teemapäivä, jolloin koitetaan aktivoida ihmisiä olemaan ostamatta mitään.

Jos joutuu ostamaan luottokortilla sen takia, ettei ole vara ostaa debitillä, niin silloin eletään yli varojen. Viimeistään silloin on pakko jättää ostamatta, vaikka kuinka korventaisi. Koska se ei vaan ole mahdollista, sillä jossain vaiheessa talous kaatuu. Vanha kansa sanoi, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Mikään ei ole fiksumpi neuvo.

Ennen ihmiset säästivät ja vasta sitten ostettiin jotain tärkeää, kun saatiin riittävästi sukan varteen säästettyä. Nyt elellään huolettomasti ja mielihalujen mukaan. Suomen kansa velkaantuu siihen malliin, että varmasti tässä ei käy hyvin, jos ei nopeasti oteta vastuuta omasta toiminnasta ja tingitä mukavuudesta. Pelkään pahoin, että peli on menetetty.

Eräs verovirkailija kertoi, että hän on koittanut joillekin uuden mersun omistajille, joilla on talous kuralla sanoa, että entäs jos möisit mersun. Silloin kelsiturkkimiehet kilahtavat, että kuinka heidän imagon käy. Niinpä, pitääkö kulissien olla aina niin komiat ja pitääkö aina saada kaikkea? Olisiko tyytyväisyyden ja onnellisuuden mitta joku muu kuin aineellinen hyödyke. On nimittäin enemmän kuin yleistä, että muutaman päivän päästä huomaa, ettei tuossa ostoksessa mitään järkeä ollut ja olisin ilman tuotakin pärjännyt. Ei se tuottanutkaan tyydytystä ja onnellisuutta, niin kuin siinä ostohuumassa tuntui.

Voi, jos osaisimme nauttia pienistä asioista ilman ostamista. Luonnosta, toisista ihmisistä ja yhdessäolosta tai vaikka yksinolosta ilman että pitäisi suorittaa tai mennä jonnekin rahan kanssa. Ostamiseen johtavat pakkomielteet saattavat olla pakoa arjesta ja itsestä. Se tuo ehken jotain hetkellistä hyvänolon huumaa, samoin kuin päihteet. Ehken sekin on addiktio, suurempi tai pienempi.

Olen vanhetessani oppinut, että saatan olla jopa onnellisempi, kun mietin tarkkaan tarvitsenko jotain, vai pärjäänkö mitenkään ilman. Maksan laskut ajallaan ja katson, jääkö tilistä mitään, yleensä ei juuri jää. Siitä pitää huolen verotus ja kaikki valtion piilomaksut. Eipä siinä mittää, koitetaan pärjätä ja naatiskella elämästä ilman jatkuvaa rahan käyttöä. Otan onnellisena kissan kainaloon ja kuuntelen radioa.

On fiksua opettaa lapsetkin siihen, että aina ei saa mitä haluaa ja on normaalia, jotta välillä suututtaa. Aina ei tarvitse olla mukava aikuinen ja välillä on tervettä, jos lapsella on pahamieli. Ei elämä mene aina niin, kuin itse haluaisimme.

Pikkujoulussa

Herätessäni aamulla tunsin kurkkuni kipeäksi, ääni oli mennyt ja korvani tinnittivät. Sitä tuli siis käytyä eilen illalla, ihan aamupuolelle asti pikkujoulussa. Aikoinaan ihmettelin useinkin, miksi kaikki musiikki on niin kovalla, joskin kyllä sitä ääntä lähtee ihan puheäänestäkin, kun vain väkeä on riittävästi paikalla. Sitä kun koittaa keskustella siinä melussa, niin ääni ei tahdo enää aamulla kantaa. On hienoa, että tuollainen traditio on kuitenkin säilynyt ja siihen panostetaan työnantajien taholta. Ruoka oli maukasta, vaikka nykyisin keittiömestareilla ei oo heleppoo, kun juhlavieraiden pitää tietää mistä valmistusaineista kukin ruoka tai leivos on valmistettu. Missä se eläin on käyskennellyt ja miten sitä on hoidettu. Minkälaisella puimurilla kukin vilja on laariin saatu ja minkälaisella myllyllä ne on jauhettu. Missä maassa mylly on valmistettu ja minkä kokoisilla kätösillä sitä on kasattu. No vähän suurentelin, niin kuin pakinaan hiukan kuuluu.

Ruoka oli kuitenkin hyvää. Onneksi itselläni en ole huomannut mitään ruokarajoitteita, niin ihan kyselemättä sain maistella monenlaisia maistuvia luomuksia. Olen vaan tottunut ottamaan reippasti mitä haluan, eikä ole tarvinnut ruoka-astian äärellä ottimet kädessä pohdiskella: "ottaisinko vai enkö ottaisi?". Sitä kun aikoinaan maalipurkin päällä istuen vuodesta toiseen söi leipäpalaset ja airamin pullosta siemaisi kahvin, niin osaa arvostaa vieläkin tilaisuutta, missä voi naatiskella ammattilaisten tekemistä ruuista.

Pikkujouluohjelmasta sen verran, että yleensä niihin kuuluu esimiesten nolaamista ja muuta hauskaa, mutta olisiko ihmiset fiksuuntumassa, vai laiskistumassa, mutta sellaisia osioita ei onneksi enää ole. Musiikki on kasarimusiikkia ja kenenkään ei tarvitse enää osata valssia tai muutenkaan musiikin mukaan meneviä askelia. Sen kun vaan huitoutuu. Elämä on siis helpottunut.

Olin suunnitellut, että karkaan hyvissä ajoin varaamalleni asunnolle ja aamulla ajelen autolla kotiin. No eihän se nyt ihan niin mennyt. Olen ollut opettajana yli kolmekymmenetä vuotta ja voitte arvata, että tuollaiseen isompaan kapakkaan sopii useita minun kouluttamia ihmisiä. Selfieitä otettiin ja siinä tunsi itsensä tunnetummaksikin henkilöksi. Se oli oikein mukavaa. Kertoivat, että parasta oli minun teoriatunnit. Kuvitelkaa teoriatunnit ;) Silloin ei kaikki opettajat halunneet luokkaan mennä ja itse en kokenut sitä ahdistavana, niin minä sitten pidin näitä tietopuolisia opetustuokioita. Minä järjestin itseänikin viihdyttääkseen melkoista "shouta". Mukavaa oli. On näköjään ollut opiskelijoillakin. Paremmin jää mieleen, kun laittaa itseään peliin ja "hiukan" korostaa esitystä elein ja ilmaisuin. Joskus kieltämättä olisin halunnut teatterikouluun, mutten koskaan hakenut. Aina kohteliaasti sanovat, etten ole vanhentunut yhtään. Kysyivät, mitä naamarasvaa käytän, kun pysyn niin muuttumattomana. Ovat niin kilttejä vanhaa opettajaa kohtaan.

Huomasin olevani puolen yön jälkeen Antti Tuiskun keikalla. En nähnyt unta, jos sitä arvelitte. Siellä vaan entisten ja nykyisten opiskelijoiden, sekä työkavereiden kanssa sulassa sovussa katsottiin ja kuunneltiin Antin esitystä. Siinä on mies, joka osaa ottaa yleisönsä. Voisipa sanoa, että kuulijat saivat haluamansa, jos ihmisten ilmeistä ja käsien heilunnasta voi mitään havainnoida. Pitkiä puheitakin kansa saattoi kuunnella Antin esittämänä, vaikka arvelin, että ehken vähemmälläkin luenoinnilla voisi selvitä. Hän kuitenkin vie sanomaa kaikkien ihmisten oikeudesta olla juuri sellaisia millaiseksi ovat syntyneet. Hieno sanoma, arvostan.

Hieno keikka, vaikka en ole koskaan ymmärtänyt, että mitä ihmettä? Oikeastikko Antista on tullut noin suosittu, miten?

Alkuillasta katselin ihmisiä, kuin kärpänen katossa ja mietin, että eihän tämä kapakkajuttu ole muuttunut miksikään. Urokset koittavat esittää oikein mahtipontista kukkoa ja naaraat ovat sukineet höyhenensä mahdollisimman vetoavaksi. Vaatetuskin on hyvin 90-luvun tyyliä. Kravatit ovat kylläkin hävinneet, vain muutama juhlavieras on uskollisesti pitänyt vanhat perinteet kunniassa. Ennen ei kapakkaan olisi päässyt edes sisään ilman solmiota.

Isänpäivä

Isänpäivä tuo mieleen omia lapsuusmuistoja ja monia historian kohtaloita, joita isämme ovat kokeneet. Tämä muistelo lähti kuunnellessa radiosta Veikko Lavin kappaletta isän kädet. Se kertoo kuinka isiemme elämä ja arki ovat olleet hyvin työntäyteisiä. Elämä oli omalla tavallaan yksinkertaista, mutta raskasta fyysisesti. Henkisistä rasitteista he eivät kertoneet, vaikka sodat ja muut kauhut olivat nuoruudessaan kokeneet. Joskin tuohon linkin takana olevaan Kari Tapion lauluun voisi lisätä, että kannattaa laittaa laudan "karvat" alaspäin, niin vesi poistuu kuin vesi hanhen selästä.

Evakon lauluun on lauluntekijä ja laulaja saanut sisällettyä sen tunnelman, minkä noista ajoista olen kuullut. En tiedä miksi minun silmääni nousee kyynel tätä kertoessa, ehkä olen perinyt tuon isiemme kokemuksen ja painanut sen sydämeeni. Isäni on syntynyt vuonna 1926 ja hänen kolme vuotta vanhempi veli asuu vielä kotonaan, vaikka kävikin viisi vuotta eturintamalla lähettinä.

Isäni kertoi, että hän sähköisti kaikki kesälomat taloja, että saisi rakentamansa talon maksettua. Ei silloin kerinnyt pohtimaan onko tämä työ se oikea tai olenko masentunut. Sossu oli tuntematon käsitys. Kossu tosin välillä laittoi jalan vipattamaan kotibileissä ja lavatansseissa. Päivät pitkät piti isän rynnätä, että perheellä oli leipää. Vapaa-ajat metsästettiin ja kalastettiin. Särenselät riippuivat suolattuina pyykkinarulla ja jänis taasen tikkaiden puolapuilla. Muikkua ja lahnaa savustettiin, sekä riista pehmeni uunissa maistuvaksi paistiksi.

Moni meistä saa jo seurata lasten lasten kehittymistä toivoen heille varjelusta.

Oikein arvostettua isänpäivää kaikille teille.

On tuloja ja menoja

Vanha kansa sanoisi: "ei ne isot tulot, vaan pienet menot". Tuohan on niin totta. Tänään puhuttiin kahvipöydässä, että meidän isät ja mekin sammutellaan valoja ja katsotaan, että hanat ei vuoda liian kauan ja suihkusta tulee vettä vain silloin, kun on tarvis. Jos itse ei tarvitse huolehtia tai maksaa, niin eipä se sitten niin paljon kiinnosta minkälaiset luvut on vesi- tai sähkölaskussa. Naurahdellaan vielä kaiken kukkuraksi, kuin vanha kansa eli niukasti ja säästi. Nyt tuntuu, että uusi sukupolvi ei varmaan edes tiedä mitä säästäminen tarkoittaa. Yhteiskunta on tähän asti syytänyt rahaa siihen malliin, ettei ole tarvinnut sen takia ruveta säästämään. Työtä tekevä väestö on kylläkin köyhyysrajalla, kun palkka pyritään vuosi vuodelta tarkemmin keräämään pois valtion ja kuntien toimesta.

Minäkin olen vältellyt kaupassa käyntiä. Olen vaan miettinyt, että miten pitkään mahtaa nuo viimeiset kyläkaupat sytytellä valoja ja kylmäaltaita käynnistellä, jos jokainen koittaa tulla yhtä vähällä toimeen. Kesällä kasvattelin kolme possua ja niitä olen paistellut ja leivinuunissa lämmittänyt ajankulukseni. Minun ostoksilla ei kauppias pääse verotaulukosta kirjoitettuihin lööppeihin tai kyläläisten kateuden kohteeksi, valitettavasti.

On se tämä Suomi sitten saatu todella huonoon jamaan ja pahinta, ettei oikein kukaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Koko maailman tilanne on kallellaan. Ei pitäisi ajatella ehken koko asiaa, vaan koira ja kissa kainalossa nukkua päiväettonetta. Sitä vaan tilipäivänä koitetaan katsoa, missä järjestyksessä laskut näpytellään koneelle, että selviydytään seuraavaan tilipäivään ns. kuivin jaloin.

Monet nuoret ja lapset ovat saaneet elää kuin pellossa. Rahaa on yhteiskunnalla ollut ja uudet kirjat on aina koulusta saanut. Jotenkin ehken on koulutettu uusi sukupolvi siihen, että yhteiskunta hoitaa, maksaa ja se kuuluu meille. Jossakin vaiheessa, kun Nokia piti Suomea pystyssä ja Venäjän kanssa oli ystävälliset yhteistyökuviot, niin politiikot jakoivat kansalle verotuloilla monenlaista etua. Nyt kun niihin on totuttu, niin otappa ne pois.

Suomi on aivan kuralla rahallisesti ja jotenkin tuntuu, että aina kun on oikeistohallitus, niin aina on katastrofi vallalla. Voin olla ihan väärässä vetäen täysin oudot johtopäätökset ja myönnän sen jos niin on. Kekkonen taisi vaan olla aika viisas mies, kun vältteli joidenkin puolueiden hallitukseen pääsyä.

Ammatillinen koulujärjestelmä saatiin Suomessa huikean hienoon iskuun, jopa lukiota suositummaksi. Hakijoita riitti ja työelämä sai hyviä tekijöitä. Nyt sitten päätettiin ajaa koko järjestelmä alas kertaheitolla ja kaikki se hyvä, mitä saatiin aikaan heittää romukoppaan. Tämähän se on politiikkojen mukaan aina sitä kehittämistä. Joopa joo.

Nyt on Venäläisillä eri kuviot. Supo on huolissaan, kun Venäläiset tahot ovat ostaneet kiinteistöjä ja maata strategisesti tärkeistä paikoista Suomessa. No eipä tuota nyt kovin suuri tutkija ole tarvinnu olla, tuon havainnon tehdäkseen. Suomalaiset politiikot on vaan niin sinisilmäisten sinisilmäisiä ja antaneet tämän kaiken tapahtua. Hyvinkö Venäjältä olette tontteja ja kiinteistöjä ostelleet? Jos nyt mitään ymmärsin siitä virkamieslatinasta, mitä supo selitti, niin venäläiset olisivat ostaneet maapaikkoja Suomesta, mihin saisivat kalustoa ja sotilaita, jos joskus vaikka tarvitsis ystävällisen naapurin kamaralla lähteä liikkeelle. Politiikot eivät ole huolissaan, joten "elekee hättäillä". Manu viittas aikanaan kintaalla ja tähän on tultu.