Kosketusta vailla oleva mies

Olin viikon Unkarissa ja tänään menin tapaamaan iäkästä isääni. Hätkähdin, kun hänen kunto on heikentynyt silmin nähtävästi. Silti hän keitti kahvit ja juteltiin elämästä.

Tultiin siihen tulokseen jälleen, että ihmisen elämä on yllättävän lyhyt. Isäni kertoi (minä voin täysin yhtyä näihin kokemuksiin), että viiteenkymppiin asti elämä on yhtä vastamäkeä ja suorittamista, sen jälkeen se on myötämäkeä. Hän tarkoitti käsittääkseni sitä, että ei ole enää kauheasti vastuksia ja ajan kulku nopeutuu loppusuoran-, sekä maalin lähetyessä huikean nopeasti. Mitä nyt aivan viimeisinä vuosina päivät tuntuvat pitkiltä, kun liikkuminen vaikeutuu, kuulo heikentyy ja sitä myötä ihmiskontaktit katoavat.

Isäni verenpaine on heitelly kovasti ja psytellyt vaarallisen korkealla jo useamman viikon. Tulee jotenkin niin voimaton olo katsoessa elämän rajallisuutta. Miksi meillä on aina niin kiire jonnekin?

Isäni kertoi jälleen, että kaikki ystävät ovat kaikonneet, suurin osa ikäisistä on mullattu ja loput nuoremmista eivät enää uskalla tulla käymään. Pelkäävät ehkä vanhuuden tarttuvan. Hän on silminnähden yksinäinen.

Vanhin veljeni on tehnyt valtavan työn vanhempieni hyvinvoinnin eteen, saamatta siitä juurikaan positiivista palautetta tai huomiota.

Isäni on asunut rakentamassaan omakotitalossa vuodesta 1963. Äitini kuoltua yksin. Voitte kuvitella mitkä tunteet jylläävät hänen ajatuksissa, jos ja kun on tullut pohtineeksi, ettei hän kykenisikään asumaan enää omassa talossaan.

Tämäkin elämänvaihde on kunkin koettava ja siitä selviydyttävä, olitpa juuri itse maaliviivalla tai saattelemassa läheistäsi sen viivan yli.

Matkailu avartaa

Päätin melko nopealla aikataululla lähteä tyttäreni kanssa kaupunkilomalle Budapestiin. Olen toki käynyt siellä usein vuosikymmenten aikana työmatkoilla ja päätin viedä tyttäreni tutustumaan Unkarin pääkaupunkiin.







Ihastuin aikoinaan ikihyviksi tähän perinteikkääseen ja kauniiseen kaupunkiin. Tässä on käynyt samoin kuin rakkaudessa yleensä, että kun arki koittaa, niin se ihastumisen huuma häviää ja alkaa nähdä asioita toisin silmin. Budapesti on silti kaunis kaupunki ja ihmiset ihania.  Haluan palata sinne aina vaan uudelleen ja uudelleen.

Sillat ja parlamenttitalo on kauniisti valaistu, joten illalla on mukava kävellä joenrantaa pitkin ja ihastella historiallisia rakennuksia.












Turisti katselee tuntosarvet koholla, kuin kärpänen katossa maailman menoa ja eroavaisuuksia. Tässä huomioitani Unkarin reissultani täysin epäloogisessa järjestyksessä ja ehken erikoisesta näkökulmasta.

Voisin luetella monta trendikästä asentoa, kuinka metrossa seisotaan. Tässä yksi: miehekkäintä on olla haara-asennossa putkea vasten pitämättä mistään kiinni, sillä heikot yksilöt ja turistit puristavat rystyset valkoisena katonrajassa olevan putken riippuvista nahkalenkeistä.

Aikoinaan kiinnitin huomiota siihen, miten vapaasti nuoret näyttivät rakkauttaan metroissa. Olen harmikseni ollut huomaavinani, että tämä länsimainen tunteettomuus on rantautumassa myös Unkariin. Näin nimittäin vain yhden nuoren parin, jotka olivat umpirakastuneita. Voi sitä nuoren naisen silmänpaloa ja niitä katseita, joita hän nuoren miehen suuntaan viestitti. Suudelmia, halauksia ja lempeää kuherrusta. Onhan se niin kaunista ja ainutkertaista, mutta samalla niin kantoavaista. Ihminen on niin hienosti kehitetty, että kun kemikaalit päässä pyörähtävät, niin mitään ei ole tehtävissä. Sivulliset vain voivat sitä analysoida, jos tohtivat ja jos pitäisikään. Sitä sanotaan rakkaudeksi. Syvä huokaus...

Asuntojen WC:n yhteydessä ei ole lavuaaria ja käsien pesupistettä, vaan nakkisormet täytyy siirtyä puhdistamaan pesuhuoneen puolelle. Vessoissa tulee tupsutella eri hajusteita suorituksen jälkeen, ettei niiden huoneiden päätuotteet haise siltä miltä niiden kuuluisi haista. Onneksi Unkariin ei ole kiirinyt vielä tämä neuroottinen käsien desifiointitapa näillä helkutin pahan hajuisilla aineilla, mikä Suomessa on vallalla. Aina kun mennään syömään, niin suurin osa ihmisistä hölvää niillä käsiään ja ne haisevat ihan tolkuttomasti. Täytyy sanoa, että ne "droppaavat" minun ruokailutunnelmaa. Ennemmin tuoksuttelisin ruuan tuoksuja, kuin denaturoitua alkoholia, tai neuvolan hajua. 

Isoissa kaupungeissa täytyy oppia syömään vaaleaa sämpylää metrosta toiseen kulkiessaan. Vaaleasta leivästä vielä, että sitä ei syödä suoraan rahvaan suomalaisittain haukaten, vaan annat asiantuntevamman leiman, kun nypit leipäpalasta tai sämpylästä paloja ja mytistelet niitä somenpäissä ajatuksella, ennen kuin laitat sen rauhallisin elkein suuhun. 

Metallitölkit pitää tillustaa litteäksi ja sitten ne vasta voi työntää marketin palautusautomaattiin, kun meillä on totuttu siihen, että kone rutistelee ne insinöörin keksimin mekaanisin laittein.

Pankkikortilla voi maksaa melkolailla joka paikassa, joten rahan vaihto alkaa olla historiaa. 

Budapestissa kävelevillä ihmisillä on hyväkuntoiset kengät ja ihmiset pukeutuivat tyylikkäästi. Suomessakin pääkaupunkiseudulla pukeudutaan siististi. Syrjemmäksi metrolla tai bussilla siirryttäessä Budapestissa pukeutumistaso ja tyyli oli sama kuin Suomen syrjäisemmissä kaupungeissa.

Hintataso on keskustan alueella hivenen halvempi, kuin Suomessa, mutta reuna-alueilla huomattavasti halvempi. Oli aika shokeeraavaa katsoa liitutauluun piirrettyjä juomien nimiä ja hintoja. Finlandia vodka-paukku olisi maksanut pubissa 440 forinttia, eli n. 1,5 euroa. Mitäpä Suomalaiset ravitsemusliikkeet pyytävät kyseisestä snapsista?  Viinipullo 0,75l maksaa kansan kuppilassa/-ruokapaikassa keskimäärin n. 1875 forinttia. 1 euro on n. 300 forinttia. Suomessa ruokailun yhteydessä pyydetyn viinilistan hinnat viinipullolle ovat kymmenissä euroissa.

Tuntuu jotenkin epätodelliselta, kun tuota ravintolan hinnoittelua katsoo ja samalla miettii, että 1 euro vastaa 300 forinttia.










Keitot näyttivät olevan suosittuja ruokia työikäisten keskuudessa. Keitot syödään vaalean leivän kanssa. Unkarilaisissa keitoissa näytettiin käyttävän lihalimen ja lihan lisäksi paprikaa, sekä tietysti makaroonia. Minä vein tyttäreni kauppahalliin syömään gulassia. Maku oli kohdallaan, mutta säästöt ja tuottavuusvaatimukset olivat leikanneet lihat pois keitosta. Minulla oli yksi lihapala, tyttärellä liekkö sitäkään. Lähtöpäivänä käytiin paikallisten suosimassa paikassa ja siinä gulassissa mikä minun eteen kannettiin oli sattumiakin. Lihaa oli oikein sopivasti. Jäi vain askarruttamaan, että mikä vie aikaa, jos gulassia keitetään iso kattila, niin aika nopeasti sen luulisi eteen kantavan. Ei sinänsä, että mitään kiirettä olisi ollut. Samalla mietin, että miksi pitäisi riuhtoa, tuhahdella ja olla tuskastuneen oloinen, eikö olisi helpompaa tehdä työtä hymyillen ja kepein mielin?

Asuimme hostellissa ja siellä oli palvelu kohdallaan. Mies joka hoiti asiakaspalvelua pitäisi palkata kouluttamaan asiakkaan kohtaamista ja käsittelyä. Emme toki paljon palvelua tarvinneet, mutta se oli huomioonottavaa, kepeää ja hauskaa, sekä täsmällistä. Vanha talo oli edullisesti, mutta maulla sisustettu ja siisti. Huoneet ja ovet olivat valtavan korkeita, niin ei haittaa ja on ymmärrettävää, että hämähäkin rakentamia taidonnäytteitä ei ole siihen tahtiin keritty poistamaan, mutta ketä haittaa? Avaimen käsittelyn ja lukon välysten huomioon ottaminen avainta käännettäessä vei toki oman aikansa. Hinta- laatusuhde oli silti oikein kohdallaan. Kahden ihmisen majoitus maksoi neljältä päivältä 150€.

Jotenkin kiinnyin tuon majoitustalomme poheemiin interiööriin. 

Unkarilaisen ruuan herkulliset tuoksut ja leppoinen tunnelma pureutui suloisen pehmoisesti sieluun asti.

Opettajatko enkeleitä?

Taas on noussut oppilaan kännykällä kuvaama video median keskiöön.

Opettaja on tuomittu ja vanhempien kasvatustyö on kyseenalaisettu. Opettajat eivät tule saamaan yhteiskunnan tukea saati tavallisen palkansaajan hyväksyntää.

Elollisten keskuudessa on niin helppo ja hyvä käydä heikoimpien kimppuun lyöden niitä, mitkä syyttäjien mielestä ovat saavuttaneet enemmän kuin mitä itsellä on.

Onko opettajia sitten karehdittava?

Aamulla moni kansankynttilä katsoo työpaikallaan, että ketä sattui tulemaan paikalle. Lueskelee wilmasta kellä on saikkuu ja kuka nyt on sattunut menemään laivalle.  No sitten opettaja yrittää kaikesta huolimatta saada ilmapiirin positiiviseksi, vaikka osa opiskelijoista on oppinut aloittamaan aamunsa norsun naamalla, korostetuin sanoin sattelemana. Siinä sitten kun opetusalan ammattilainen käy hakemassa osan nuokollaan olevista opiskelijoista milloin mistäkin sinne missä kuuluisi olla ja muutamille soittelee perään, jos tiedot löytyvät jostain, niin päivän työ saadaan alkuun.

Sitten osa opiskelijoista tekee työtä "älypuhelinta" selaillen ja jotain muka siinä samalla tehden, niin eihän siinä välttämättä opettaja saa sitä liimaksia, mikä toisi tunnetta siitä, että onnistuminen on lähellä.

Tämä pohdinta lähti siitä, kun kuuntelin radiota, jossa putkiliikkeen yrittäjä kertoi palkanneensa kesällä 10 alan nuorta yritykseensä. Yksi oli ilmoittanut päivää aiemmin, etten tule. Toisen päättöjuhlat oli menneet pitkäksi. Eräs oli hävinnyt kesken kesän ja yksi oli kyllä ollut paikalla, mutta ei osannut tehdä mitään itsenäisesti, vaan oli valunut älypuhelintaan heiluuttelemaan aina aikaa tappaakseen. Yksi oli sitten jäänyt firmaan töihin. Yrittäjä osoitti sormellaan kasvatustyön laatuun.

Ei ole ihme, että yrityselämästä alkaa kuulua pieniä korahduksia. Moni on ottanut kantaa ja valittanut sitä, että ministerit ovat päättäneet pudottaa verorahojen käytön nuoriin minimaaliseksi ja samalla opettajien arvostus on ajettu alas.

Sitä sitten saa mitä on tilattu. Auktoriteettien, kuten esim. poliisien, rajavartioiden, opettajien ja muidenkin ennen arvostettujen virkaa tekevien työ on lytätty siinä määrin, että heidän päälle nykyisin syljeksitään.

Mietikääpä, mihin tämä kaikki pitkässä juoksussa johtaa?