Vanhuudessa on hyvätkin puolensa

En ole pitkään aikaan kirjoitellut näitä höpö höpö juttujani. On ollut kaikenlaista kiirettä, tai oikeastaan kirjoittelen niin moneen suuntaan, että tämä foorumi on jäänyt paitsioon. Moni tosin ottaa tämän tiedon tyytyväisenä vastaan... siis sen, etten kirjoittele pakinoita enää niin paljon.

Nyt kuitenkin tuntui siltä, että täytyy hiukan korostetusti ironisoida todella vaikella asialla. Vanhuus on jotenkin koetettu meidän yhteiskunnassa häivyttää. Vanhusta kutsutaankin trendikkäästi senioriksi. Onhan kyllä todettava, että ihmiset elävät toimintakuntoisempana pitempään kuin ennen, siten se voi olla jopa perusteltua nimetä tämä elämän vaihe uudelleen. Toivon että ette pahastu, sillä nyt alan kertoilla mikä meitä oikeasti odottaa.

Vanhuudessa ja lapsuudessa on se hyvä puoli ja yhtäläisyys, että silloin saa ja joutuu antamaan vastuun elämästään ja elossa kestämisestään toisille. Voi vain touhuta ja kokeilla kaikenlaista, vaarallistakin. Karkailla ja harhailla oikealta polulta, kun silmä hoitajilta vähänkin pettää. Aina tulee joku joka ohjaa oikealle tielle. Sitten vaan hymyilee ja taivastelee, että eikö näin olisi saanut tehdä. Tiuskiminenkin on sallittu. Voi päästää suustaan mitä haluaa ja haukkua ihmisiä, sillä kaikki menee tietämättömyyden piikkiin. Puhun nyt siis elämän lähtö- ja loppusuorasta. Toki on ihmisiä, jotka haukkuvat ihmisiä jopa keski-iässä, mutta onneksi he ovat poikkeuksia. Heillä lie joku kaikkivoipaisuusongelmaan liittyvä neuroosi.

Vanhus voi käydä katsomassa tallissa pässejä ja puolen tunnin päästä kysyä: "mitä siellä tuolla tallissa on? No, ei kehdata käydä katsomassa". Muistisairaus ei ole leikin asia, vaikka turha sitäkään on piilotella tai peitellä. Se sairaus voi tulla kelle hyvänsä. Toivoa sopii kun se omalle kohdalle sattuu, ettei sitä itse hoksaa kuinka kuutamolla sillä hetkellä asioista on. Mistäpä me tiedämme kuinka onnellista aikaa se itselle olisi, kun emme ole kokeneet sitä käytännössä. Ei tarvitse kantaa asioita harteillaan ja muistaa satoja asioita samaan aikaan. Muistettavat asiat ainakin uusiutuisivat nopeassa tahdissa.

Lapsena ja vanhana voi piereskellä kävellessään muiden seurassa ja se ei enää haittaa. Ei sitä kyllä itse kuulekkaan, kun kuulo on mennyt... lapsena se naurattaa muuten vaan. Pissiä saa milloin huvittaa vaippaan ja ei tarvitse enää vessaa etsiä ja aina voi kieltäytyä menemästä vessaan. Hoitolaitoksen osaston sängyssä saa lauleskella mitä rivoimpia lauluja ja kiroilla niin paljon kuin huvittaa, eikä haittaa.

Lapsena, sekä vanhana iloitsemme ja harmistumme sen patalapun virkaamisesta taas yhtä paljon. Yhteislaulut vanhustentalon aulassa kuulostavat jälleen mukavalta, niin kuin silloin alakoulun aamunavauksessa. Ikävä raastaa vanhuksen rintaa, kun sukulaiset tekevät lähtöä. Tunne on yhtä ontto ja haikea, kuin lapsena päiväkodin pihassa.