Kilpaillaanko?

Meissä ihmisissä ja varmaan kaikissa elollisissa on kilpaileminen ns. verissä. Verenmaku suussa painetaan mitä ihmeellisimmissä lajeissa. Viimeisimpänä silmiini osui tuo suomalaisten lanseeraama laji eukon kanto. No senkin voitti Venäläinen pari. Johtuneeko siitä, kun sanovat venäläisten naisten pitävän itsestään parempaa huolta kuin suomalaiset kilpailijat? Tiedä häntä. Suojalkapallo ja -hiihto lienee vielä tulossa. Eipä suomalaiset tahdo muuten enää pärjätä, kuin keksimällä itse uudet lajit, joskin jo muutaman vuoden päästä muut kansat on keksineet ne ja niin vaan tulevat tänne itikoiden syötäväksi ja voittavat meitin.

Sodan jälkeen meillä harrastettiin paljon pilkkaan ampumista. Vielä minun lapsuudessa kesämökeillä ja maatalojen hiekkamontuissa ammuttiin tuon tuosta. Aina kun miehet tapasivat, niin ei muuta kuin torrakko esiin ja paremmuutta mittaamaan. Minäkin olen tuota harrastanut 13 vuotiaasta asti. Välillä hyvinkin ahkerasti. Kyllä minä monesti olen mietinyt, että mitä järkeä kilpailemisessa on? Se on epämukavaa ja jännittävää, siinä on vielä ns. kasvojen menettämisen uhka. Mietitäänpä nyt vaikka ampumakilpailua. Ihmiset menevät jonottamaan ja odottelemaan hiekkamonttuun joka viikonloppu, että milloin saisi ampua oman suorituksen. Eikä siinä vielä kaikki, ensin on pitänyt hiekkamontuissa viettää paljon aikaa, että on edes mahdollista pärjätä. Kun suoritukset on tehty, niin katsotaan kenen pyssystä lähteneet luodit ovat lähimpänä pahvin keskustaa. Se jolla ne ovat, palkitaan muovista tehdyllä metallin värisellä kipolla. Se kellä lähimpänä, saa suuremman muovipystin. Kukaan ei enää viikon päästä muista missä järjestyksessä ampujat edellisellä kerralla olivat.

 

Nykyisin tosin on ampujien tuskaa helpotettu, kun radat pantiin kiinni, milloin milläkin verukkeella. Harrastajat hävisi tietysti samalla. Kiteellä, jossa aloittelin ampumisen tehtiin varsinaisen tyhmästi. Entinen rata pantiin kiinni ja uutta on suunniteltu kaikkien valitusten kanssa varmaan kymmenen vuotta. En taida keritä näkemään sitä rataa.  Ihmellisintä oli, että pinoiskiväärillä ammuttava riistamaaliratakin suljettiin. En ymmärrä miksi. No joutaapahan ampujat huutamaan pesäpallokentän reunalle, kun ihmisiä siirrellään palloa mailalla lyöden. Ampumataito on romahtanut metsästäjienkin keskuudessa. Toki kun ampumaradat on poistettu suomen maasta rajulla kädellä, niin metsästäjille pakollisia ampumakokeitakin piti helpottaa. Nyt saa ampua 75m päästä hiekkasäkin päältä seisovaan tauluun. Mitäpä arvelette, pitääkö käydä harjoittelemassa tuohon suoritukseen? Ennen piti ampua kolme laukausta pystyssä seisten ja kolme juoksevaan hirveeen. Silloin oikeasti täytyi metsästäjien käydä harjoittelemassa, että saivat kokeen läpi ja siten pääsivät hirvimetsälle.

Miettikääpä, että palloa potkimalla nurmikentällä ja mustaa kumilaattaa siirtämällä kaukalossa voi hankkia omaisuuden. Sehän se on tuottavaa työtä. On sitä ihmisillä joutavaa aikaa, ei siinä nyt viikossa muutama tunti lisää töitä taida haitata.

Tosin onhan sitä sanottu, että ei ole muuta tuhmuutta tekemässä, kun käyttää aikansa jossain muussa turhuudessa. No en tiijjä. Jotainhan sitä ihmisten on tehtävä, että saa aikansa kulumaan vanhuutta ootellessa.