Olen harrastanut metsästysammuntaa vaihtelevalla menestyksellä 13 vuotiaasta asti. Kilpailuissa on ollut oma viehätyksensä, vaikka toiminta on kuihtunut ja taitaa käydä kuten metronomin tikityksessä, että häviää kohta kuulumattomiin. Ampumaratoja on suljettu kiihtyvällä vauhdilla ja nyt on jo tilanne, että pitää ajaa 50-100 kilometriä, että löytää radan, missä voi ampua 100m matkalta juoksevaan hirveen. Radat on suljettu meluun ja lyijysaasteeseen vedoten, aivan toisarvoisia syitä. Suomessa on vain jotenkin päässyt vallalle ajatus, että aseiden käyttö tulee kriminalisoida ja kerätä tussarit kansalta pois. Minua on kyllä ampujanakin kilpailuissa häirinnyt se, että vielä nykyisin siellä saa ampua ilman äänenvaimenninta. Eikö näihin uusiin metsästysampumasääntöihin olisi jo voinut tai ainakin melko nopeasti voisi laittaa pykälän, että kilpailuissa saisi ampua vain aseella, jossa on äänenvaimennin. Tämä vähentäisi vastakkainasettelua ampumaradan lähellä asuvien ja ampujien välillä. Tämä sääntö on kylläkin jo kymmenen vuotta myöhässä, kun ei oikein löydy niitä ratoja, joiden lähettyvillä asuisi joku.
Minäkin vein 5,7 eli 222 lintuluodikon asesepälle, että laittaa siihen äänenvaimentimen. Ajattelin, josko sillä koittaisi kilvoitella ensi kesänä hirviammunnoissakin, kun se sääntöjen mukaan on mahdollista. Siinä ei rekyyli enää ole kiusana, joskin aika vähäistä se on ollut hirvikiväärilläkään, kun käytettiin kevyitä luoteja ja äänenvaimenninta. Tulevana kesänä saisi hirvikilpailuissa käyttää jopa reunasytytyspanoksiin perustuvaa asetta. Luotiaseen kaliimperi on vapautettu Suomen metsästäjäliiton 100 metrin luotilajeissa kaikissa sarjoissa. Aseena saa käyttää metsästyslaissa metsästyskäyttöön hyväksyttyä ruutiasetta. Liipasimen tulee kestää reunasytytteisessä aseessa 500 g ja keskisytytteisessä vähintään 1000 g laukaisuvastus. Se yleensä kokeillaan siihen tarkoitukseen rakennetulla punnuksella ennen kilpailupaikalle menoa asetarkastuksessa. Siistiä, minusta se oli hyvä uudistus.
Viime kesänä ammuin harjoituksissa elämäni parhaat kierrokset hirvitauluun. Usemman kerran yli 190 pistettä. Ei sitten kestänyt päreet tai "kuntohuippu" ei sattunut SM-kilpailuihin. Olin 22 sijalla sekä hirvi, että luodikko M50 sarjassa 86 pisteellä. Ei nyt ihan häpeä, mutta huonoimmat sarjat koko kesän aikana ammuin SM-kilpailuissa.
Harjoituksissa paukuttelin hymyssäsuin rennosti pääosin 96-99 pisteen sarjoja hirvessä. Alla olevaan kuvan tauluun ammuin sadalta metriltä neljä laukausta lonkkatuelta ja kuusi juoksevaan hirveen ns. vapaalta kädeltä. No parempi, että edes harjoituksissa tulee tulosta.
Oikeasti sitä rupeaa puristamaan tukkia hiukan erilailla arvokilpailuissa. Kun on lukupanokset edessä ja tietää, että mahdollisuudet olisi vaikka mihin, niin jostain syystä alkaa tulla virheitä. Kävi niin kuin nuorten leijonille, ettei oikein saanut tuloskuntoa näkyviin. Nykyisin ei ole oikeastaan kilpailuja, missä hermojaan kovettaisi, joskin en oikein saa itseäni lähtemään kilpailuihin vaikka olisikin. Aikoinaan kävin joka viikko kilpailuissa ja minua pidettiin oikein hyvähermoisena. Haluaisin joskus kokea vielä tuon tunteen, missä itseluottamus on terästä tiedostaen, ettei muilla ole mahdollisuutta pärjätä minua vastaan tässä kilpailussa. No se on haave, joka on saattanut jo minulta karata. Katsotaan, vieläkö saisin itseni innostettua ensi kesänä menestysjahtiin. Enää ei oikein viitsi itseään kiusata. Minusta on tullut liian mukavuudenhaluinen, joten suurin menestymisen este katsookin minua peilistä.
Mukava muistella vanhoja aikoja, kun metsästysammuntalaji oli hyvin suosittu ja arvostettu. Kiteellä pidettiin SM-katsastuksia ja pitäjänmestaruuskilpailuja. Hiekkamontussa oli kymmeniä autoja ja tulostaso oli kova. Isä Veikko, Sorjonen Heimo ja Karvisen Aulis olivat jossain vaiheessa ylivoimaisia ja tasaisia keskenään. Isäni oli uusinnoissa tosi guru. Sitten tuli Musikan Tapani, Jokisen Ilkka ja taisinhan minä itsekin lopulta olla ns. kantona kaskessa. Toki kovin Pohjois-Karjalaisista luodikkolajissa on ollut Jyrki Varis ja hänellä näyttää ikä vaan parantavan menestystä ja tuloksia. Tuli sitten kovia SM-tason tekijöitä, kuten Sallisen Juha ja Suomalaisen Minna. Nämä huippuampujat löytyvät vieläkin tuloslistojen kärjestä. Peltisillä läpysköillä aikoinaan näytettiin osumat ja palkinnot olivat tasokkaita. SM-kilpailuihin päästäkseen piti oikeasti kilvoitella, nyt riittää kun vain joku lähtisi ja maksaisi itse osallistumismaksut. Silloin hyvänä aikana liitto maksoi osallistumismaksut ja jopa ruokarahaakin. Muistan lämmöllä senaikuisia Pohjois-Karjalan metsästäjäliiton pomoja kuten esim. F.J Heikkaa ja Reijo Hiltusta. Heillä oli karismaa. Olihan siihen aikaan se yhteisö tiiviimpi muutenkin, kun SM-kilpailuissa joukkue majoittui teltta-alueella. Kalakeittoa yhdessä syötiin ja tarinoita kerrottiin. Heimo Rautava kertoi nuotiolla, ettei tuo vanhuus nyt kaikinajoin niin hauskaa ole. Hän oli odottanut haulikon kanssa kiekkoa valmiusasennossa ammuttajan koputtaessa olkapäälle ja supattaen korvaan: "kiekko meni jo". Taisihan siellä välillä laulu ja nauru raikua, mutta mukavia muistoja niistä ajoista on jäänyt. Nyt ammutaan elektronisiin tauluihin hiukan tehottomilla aseilla ja kilpailijamäärät ovat pienemmät. Toki tulostaso suomenmestaruuskilpailuissa on mitalistien osalta yhtä kova, jos ei hiukan kovempikin kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti