Eipä ole aiemmin käynyt ja taas kävi. Hävitin aivopieruni, alias pakinani. Arvaatte kuinka paljon harmittaa, kun kirjoittelee omia viisaita ajatuksia tunnin ja sitten hävittää epähuomiossa koko jutun. Olin liittämässä kuvaa ja sinne hävisi koko tarina. No ei siinä varmasti hyvä hävinnyt en minä sillä, mutta kyllä pääkopassa keitti. Ensin arvelin että olkoon, en kirjoita enää mitään. Sitten päätin, että kirjoitan elämäni parhaan jutun... no en varmaan kirjoita, mutta kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa. Talo on tyhjä ja ei ole mitään tähellistä tekemistä, kuin kirjoitella näitä höpö, höpö juttuja. Kerkisin tuossa pahimman v... sen aikana leikata jo possun niskaa ja paukutella sitä perinteisellä kädet mustuttavalla metallisella lihanuijalla ja marinoida kaslerit grillauskuntoon. Ne tulee olemaan hyviä, kun yksin syö.
Niin, kirjoitin jutun kauppaketjujen hinnoittelusta ja kilpailuasetelmista. Tarinoin joensuulaisten mielipiteistä isosta mahtavasta PKO:sta, sen ylivallasta ja toisaalta Pohjois-Karjalaisia työllistävästä vaikutuksesta. Pohdiskelin myös kauppaketjujen korttien tasavertaisuudesta ja käytännöllisyydestä. Olkoon, en niihin palaa kuin ihmetellen, miten Lidl pystyy myymään laadukasta appelsiinituoremehua 35 centillä litran, kun taas K-kauppa myy sitä meidän kylällä 99 centillä/litra.
Pohditaan vaikka eri projekteja. Itä-Suomen tunnetuin projekti lie ollut se Pohjois-Karjalan projekti. Siinähän isolla äänellä leimattiin voi ja rasvaiset ruuat pahimmaksi syyksi ihmisten ennenaikaisille kuolemille. Margariinia olisi pitänyt syödä ja sitä maitotankin huuhdevettä hörpätä päälle. Tuo oli isäni luonnehdinta siitä hailakkaasta vaalensinisessä purkissa olevasta rasvattomasta maidosta.
Nyt olen kummissani kuunnellut ajankohtaisohjelmia, missä kerrotaankin, ettei voilla ollut mitään tekemistä sydänsairauksien kehittymisessä. Mihin sitä nyt uskoo? Uskoa saa mihin haluaa, en minä sillä. Syödäkin saa mistä tykkää, onneksi sitä ei ole vielä griminalisoitu. Ei se varmaan kaukana ollut Pohjois-Karjalan projektin aikaan. Näillä projekteilla tahtoo olla sellainen taipumus, että tulos on määritelty jo ennen kuin ensimmäiset projektimunkit on pitkän pöydän ääressä rahoittajien kanssa syöty. Jostain syystä projektien loppuraportti myötäilee hyvinkin paljon niitä olettamuksia, minkä takia projekti alunperin perustettiin todistamaan jokin asia sellaiseksi kuin ajateltiin. En silti toki kyseenalaista näitä tutkijoiden ja projektipäälliköiden aikaansaamia tuloksia.
Kävipä YLE:n kuvaaja ohjaajan kanssa mm. isääni ja minua kuvaamassa, sekä jututtamassa asian tiimoilta. En minä muista tuosta projektista paljoakaan. Toki paljon hyväähän se sai aikaan, kun ihmiset alkoivat pohtia omia elintottumuksiaan. Silloinhan oli tapana tarjota vierastupakat ja röyhytellä niitä kahvin jälkeen olohuoneessa kaikkien lasten pyöriessä ympärillä. Tirri- tai karjalanpaistia tehtiin ja suolaa piti olla, että suupieliä kirvelsi. Ainut salaatti oli puolukka ja punaista maitoa hörpättiin päälle. Ruisleivän kylkeen sipaistiin voita ja eihän sen parempaa makuelämystä ollutkaan. Nyt tutkijat sanovat, että jouluruuatkin ovat vain pula-ajan pöperöitä. No niinhän ne varmaan ovatkin, mutta mitä muuta sitä suomessa on tavallinen palkansaaja koskaan suuhunsa laittanut, tai aikaa elänyt. Harvoinpa minäkään lapsena hummereita ja suhia olen pirtinpöydän ääressä mausteliemiin tikuilla uitellut.
On vaan alkanut pikkuhiljaa hiipiä ajatus, että liekkö geeneissä koko ihmisen iän salaisuus. Pitäisikö sittenkin se letkautus paikkanasa missä sanottiin, että ihmisen ikä on jo syntyessään leimattu taivaan kirjoihin.
Ehkä se on niin, että ei se pitkä ikä, vaan sen laatu.
Katsokaa se YLE:n dokumentti jos kiinnostaa isäni ohjeistama karjalanpaistin teko "ei siihen voi vettä laittaa, muutenhan siitä tulloo soppa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti