Eri puolella Suomea on ollut erilaisia kasvatusmetodeita. Minun lapsuudessa oli myös erilaiset kasvatustavat, kuin nykyisin. Johtuneeko siitä, että nyt ei uskalleta ajatella omilla aivoilla ja käyttää maalaisjärkeä, vaan aina pitää olla joku tutkimus ennen kuin voi toimia. Nyt pelätään, että ihmiset menevät rikki. Lapsia ja nuoria kasvatetaan ja ohjataan silkkihansikkain, pumpulissa kuljetellen. Ettei nyt vaan tehtäisi karhunpalvelusta. Työ- ja arkielämässä meitä ei sitten kuitenkaan paapota, niin saattaisi olla ihan hyvä, että lapsen kasvatuksesta asti tuotaisiin elämän realiteetteja esille.
Kerroin eräässä tilaisuudessa, että Itä-Suomessa oli aikoinaan se tapa, että narrattiin lapsia tahallaan ja opetettiin siten heidät ymmärtämään, yrittääkö joku huijata heitä. Näin he ajan kanssa ehken välillä nolostumisenkin kautta oppivat, mihin juttuihin voi luottaa. Nyt ei uskalleta ketään haastaa tässä asiassa, kun se koettaisiin varmaan kiusaamiseksi. Kiteellä oli tapana kasvattaa vertauskuvin ja hiukan provosoiden, joku voisi sanoa jopa suurennellen. Olenkin sanonut, että Itä-Suomalaisten puheesta pitää ottaa ensin puolet pois ja sitten koittaa saada selville siitä jäljelle jäävästä osasta, mitä on jätetty kuulijan vastuulle. No, kuulijani ymmärsi, että me valehdellaan, eihän tämä nyt sitä tarkoittanut ollenkaan. Kuvaamallani tavalla vaan haastetaan ja luotetaan kuulijaan itse löytämään se totuus. No joskus on tullut vähän takkiin ja olen huomannut, että joissain päin suomea ei tällaiseen ole totuttu. Erään kerran jostain rannikolta tullut opiskelija sanoi kolmannen vuoden keväällä, kun kysyin miten olemme onnistuneet opetuksessa: "no ihan hyvä koulutus, mutta se on vähän tuottanut ongelmia, kun hän ei ole vieläkään oppinut, mitkä opettajan puheista on vitsiä ja mikä sellaista, mikä pitäisi ottaa todesta". No se pysäytti ja tulin siihen tulokseeen, että murre ja huuorintaju ovat erilaisia eri puolilla Suomea, joskin liian myöhään tämän opiskelijan kohdalla. Niinpä olen henkilökohtaistanut tämän huumorinkin opettajan työssä. Aika tylsää olisi, jos ei tarvitsisi itse pinnistellä kuunnellessaan ja tehdä johtopäätöksiä.
Tästä voisin kertoa yhden esimerkin. Isäni oli huomannut, että nyt poika on tullut siihen ikään, että saattaisi olla fiksua kertoa miesten näkökulmaan liittyviä asioita. Isäni aloitti: "sellainenkin aika oli aikoinaan, että naiset eivät pitäneet lavatansseissa lainkaan pikkuhousuja hameen alla". Minä kysyin ihmeissään: "miksi eivät pitäneet, mitä järkeä siinä oli?". Isäni jatkoi: "no, vaikka rakentaisit maailman hienoimman linnunpöntön, tehden siihen mahonkiseinät ja kuparikaton ja vaikka pintakäsittelisit sen kalleimmilla aineilla, niin sinne ei mene yhtään lintua". Isäni piti pienen tauon silmiini katsoen jatkaen opetustaan sanoen: "Mutta jos poraat siihen reijän, niin se kuhisee lintuja".
On oikeastaan harmi, että on menty siihen, että kaikki pitää olla niin neutraalia ja särmätöntä. Opettajat eivät uskalla olla persoonallisia ja sanoa mielipidettään tai haastaa opiskelijoitaan. Sitä kun pitää nykyisin miellyttää kaikkia ja välttää erottumasta joukosta. Se vaan ei onnistu, jos tehdään työ niin kuin pitää ja heittäydytään tekemään työ menestyksekkäästi. Toki aina samaa mieltä olemalla ja tekemällä riskittömästi saavutetaan keskivertoa onnistumista. Se on vähän niin kuin nykyinen teollisuuskeittiön ruoka. Kaikille sopivaa, mutta ei siitä paljon muistijälkiä jää jälkipolville kerrottaviksi.
Olen itse sitä mieltä, että palvelussa pitää olla kiinnostavuutta ja elämän makua. Sillä ei voiteta mitään, jos ei uskalleta ottaa riskejä. Täytyy vaan hyväksyä, että kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Ei kaikkia voi miellyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti