Retromuistoja

Jahhah, on muutaman päivän vapaa (pääsiäisen pyhinä), voi kun on niin lepposta. Kissa pötköttää näppäimistön vieressä ja talo on aivan hiljainen. Olen onnellinen mies. Kaikessa hiljaisuudessa laitoin you tubesta soimaan Sammy Babitsinin menestyskappaleen ja siihen vielä jatkoksi 70-80 luvun ehken kaikkien aikojen paras kappale (en yhtään kotiinpäin vetänyt). Tuota kappaletta ensimmäisen kerran kuunnellessani olin erikoismaalarikoulutuksessa Valkeakoskella. Todella mukavia muistoja. Ei painaneet huolet..."koitin elää vain kuin ihminen...". Vapauden tunne oli koskettava, se jotenkin kuvastuu tuossa kappaleessa. Valkeakosken E-liikkeessä oli muuten huikean hyvää ruisreikäleipää, senkin muistan. Toki en voi olla muistamatta sitä "rahan hajua", mikä laskeutui maan tasalle matalapaineen aikaan.

Aina kun kuulen Sammy Babitzinin laulavan, niin samalla tulee mieleeni kaikkien suomalaisten ihaileman Jarno Saarisen kohtalokas päivä. Sammya ja Jarnoa yhdistää se, että lähtivät menestyksen huipulla melko lailla samoihin aikoihin. Sammyn poismeno rajussa auto-onnettomuudessa järkytti kaikkia suomalaisia, syksyn sävelen voittokappaleen sanat olivat enteelliset.

Vappu ja lämpimät ilmat lähestyvät ja nuorten miesten hormoonit alkavat hyrräämään siihen malliin, että liikenteessäkin halutaan näyttää, että kuka se on Rovanperä ja kuka Räikkönen. Jokaisen kannattaa kuitenkin kysyä itseltään, onko se sen arvoista. Seuraavan kappaleen myötä toivotan kaikille lukijoille turvallista matkaa.

Vapusta tulee mieleen Retu-kengät ja rymd mehu, jopoa unohtamatta. Niistä kuvastuu sodan jälkeisen nuorison vapautuminen. Tytöt antoivat vappuna kukkamekon helman hulmuta jopolla kirmatessaan, vaikka olisi lunta satanut ja ei muuta kuin tansseihin.

Seitsemänkymmentäluvulla alkoivat vaurastua myös tavalliset ahkerat työläiset. Tehtaita perustettiin ja lähiöitä rakennettiin. Armi Ratia perusti Kiteelle tehtaan, jonka presidentti Urho Kekkonen kävi vihkimässä. Olin itse paikan päällä, joskin hyvin pienenä poikana. Olin minä Presidentti Kekkosta katsomassa Kiteellä järjestetyssä maatalousnäyttelyssäkin. No nyt ehkä ymmärsitte väärin, hän oli siis kunniavieraana.

Minun isäni oli Hankkijan sähköasentaja, joka teki urakalla töitä, siksipä meille rakennettiin uusi täystiilitalo järvenrantaan. Isäni osti valkoisen uuden farmari autonkin (Toyota Grown vm. -70), jolla oli kätevä kuljettaa sähkötarvikkeita työmaille. Ihmisillä alkoi olla varaa myös sisustamiseen. Vanhempani hankkivat plyysisen sohvakaluston ja lasipöydän. Heti kohta naapurilla oli samanlaiset, mutta korkeammalla selkänojalla, no se tietysti harmitti. Pientä elintasokilpailua oli siis ilmassa. Toki kristallikruunulla piti näyttää myös aseman paranemista. Lasipöydälle aseteltiin keltainen Aimo Okkolinin kristallivaasi ja lattialle hankittiin vihreä karvalankamatto. Hyväpä siinä oli kylässä kävijälle vierastupakat tarjota, niin kuin siihen aikaan hyvinä tapoina pidettiin. Isäni osti stereot, kun ne tulivat kauppoihin, minulle jäi mieleen kappale Hiiri Gonzales. Omilla rahoillani ostin Irwin Goodmanin ja Rauli Badding Somerjoen levyn. Irwin oli koko kansan rakastama "renttu", joka puki sanoiksi sodan ajan työläisten elämäntyylin ja Rauli taas toi lauluillaan esille aikuistuvien nuorten toivoa ja tuntoja. Toki moni pääsi ensimmäisille ulkomaanmatkoillekin esim. Shótsiin. Televisiosta seurattiin Arvi Lindin uskottavaa kuvausta Vietnamin sodasta. Kotibileitä pidettiin yleisesti, joissa saattoi joku istua lasipöydän läpikin, jos sattui olemaan reippaammat kemut. Lakatulla lankkulattialla tanssittiin levysoittimesta soitettujen kappaleiden tahtiin. JVC:n levysoittimessa pyöri mm. Olavi Virran ja Erkki Junkkarisen vinyylilevyt ja sen hetkisiä tähtiä kuten esim. Jukka Raitanen ja Merja Rantamäki.