Tähän on tultu

Kuuntelin aivan pöyristyneenä erästä isää. Hän kertoi, että he olivat vaimonsa kanssa joutuneet ns. päiväkodin tätien "puhutteluun", tai siltä se oli ainakin tuntunut. Minä kysyin mitä ihmettä, miksi? Sillä vaan kysyin, kun tiedän että jos missä, niin tässä kodissa on lapsen kasvatus kohdallaan. Suomalaiset arvot kirkkaana mielessä. Lapset pääsevät tekemään kullekin sopivaa arkityötä. Milloin tehdään halkoja ja milloin käydään metsällä.

Toki pojan viikarit välillä aiheuttavat jännitystä elämään, kun vaistolla mennään. Siinä on vanhemmilla oltava silmät selässäkin ja ihan aina ei kerkiä lapsille selittämään vienon kauniisti yliopisto-oppinen luomalla itsevarmuudella. Joskus joutuu varoittamaan vaarasta vähän selkeäsanaisemmin ja joskus joutuu jopa ottamaan kiinni, että eivät juokse kuolon kuiluun.

Voin kuvitella, miltä tuntuu vanhemmista, kun kaikkensa antaneena ja lapsilleen omistautuneena kuuntelee lapsenkasvatuksen nuorta maisteria, joka kyseenalaistaa vanhempien kasvatusta huomauttaen, että kai te vanhemmat olette tietoisia, että lasta ei saa puristaa kädestä ja ettette nyt olisi tukistanutkin. Tiedättehän, että meillä täällä päiväkodissa työtä tekevillä on ilmoitusvelvollisuus.

Voi hyvänen aika, en voi muuta sanoa. Tähänkö on tultu. Voisipa ilkeästi sanoa, että siinä sitä on isot kirjat pilanneet hyvän työimmeisen. Ennen sanottiin, että se joka kuritta elää se kunniatta kuolee ja se jos mikä pitää aina paikkansa. Toki jokainen meistä normaalin kasvatuksen saaneista ymmärtää, ettei lasta ravistella ja tukkapäästä retuuteta pitkin huoneita, mutta kai nyt maalaisjärkeä saa lasten kasvatuksessa käyttää.

Minun poika aikoinaan provosoi päiväkodin hoitajia, mutta siihen aikaan uskallettiin asiaan puuttua ihan paikan päällä, soittelematta vanhemmille. Kun menin hakemaan poikaa hoidosta, niin hoitaja ilkikurisesti naurahtaen sanoi, että Ollilta sitä pestiin suu saippualla.  Olli oli vähän puhunut rumia. Hoitajalla oli maalaisjärki kohdallaan ja sanktiohan siitä pojalle napsahti. Olli kertoi kotona naurahdellen, että häneltä pestiin suu saippualla, oli jostain syystä vähentynyt kiinnostus kiroiluun. Siitäkö lie johtunut, että pappiskouluun meni. Olisiko tuossa jo rikoksen tunnusmerkit? Päiväkodista jäi todella mukavat muistot ja se oli lapsia rakastava paikka. Kun lapset meni päiväkotiin ja kouluun, niin sanoin, että meidän lapsille saa pitää kuria, en tule siitä moittimaan.

Jos tähän mennään, että pitää päiväkotien henkilökuntaa peläten välttää ojentamasta lasta, niin tulevaisuus ei ole Suomessa jären hyvä. Ennen piti itse käydä koivuvitsa, jos ei sana kuulunut. Se oli minusta aivan maalaisjärkeen kuuluvaa, ei meistä nyt erityisen häiriintyneitä silti tullut. Ei vanhemmat hakanneet tai muutenkaan kaltoin kohdelleet. He vain opettivat, että jos teet väärin, tai et noudata sääntöjä, niin siitä tulee sanktio. Nyt selitellään ja ymmärretään. Siinäpähän ymmärrätte, kun nämä selityksellä kasvatetut ja aina puhumalla kaiken saaneet ovat teidän ohjattavana työpaikoilla.

Tähän sopii hyvin tosi tarina, missä itse olin osallisena. Naapurin vadelmapensas oli rantaan menevän polun varressa ja ne vadelmat oli tosi houkuttelevia. No sitten houkutus voitti ja nappasin vadelman siitä pensaasta, mutta naapuri huomasi sen ikkunasta. Hän soitti äidilleni, että teidän poika varasti vadelman heidän pensaasta. Äiti nappasi minua kädestä ja mentiin naapuriin aika vauhdilla, eikä minun jalat kaikin ajoin tavoittaneet maata. Liekkö äitini puristanut kädestä, en sitä nyt muista, mutta ihan omin sanoin pyysin anteeksi naapurin sedältä. En ole varastanut mitään keltään koko elämäni aikana. Tosin äidilleni olisi tullut pahoinpitelysyyte nykyisillä lakipykälillä, kun hän sillä lailla kohteli lastaan. Minä pidin tuota kasvatusmetodia erinomaisena ja empiiriset tutkimukset osoittavat että se oli erittäin toimiva.

Epäonnistumisesta voin kertoa toisen tosi tarinan. Eräässä kylässä oli varakas perhe, jonka vanhemmat eivät kerinneet panostamaan lasten kasvatukseen, kun heidän aika meni varallisuuden kartuttamiseen ja kulissien kiillottamiseen. Poika oli sitten keksinyt keinon järjestää jännitystä tylsään yksinäiseen elämäänsä varastamalla karkkia lähikaupasta. Kauppias oli aikansa katsonut sormien läpi tuota poikien näpistelyä, mutta sitten oli kauppiaan omaatuntoa alkanut soimata, että tekeekö hän kasvatuksellisesti oikein hyväksyttyään tuon. Rahallisesti se ei kaada kauppaa, mutta ei se nyt jären järkevältä tunnu, jos antaa lapsien varastaa kaupasta kenenkään siihen puuttumatta. Hän ryhdistäytyi soittamalla myös varakkaan perheen pojan isälle.

Isä kaahasikin seuraavana päivänä isolla uudenkarhealla audilla kyläkaupan pihaan, poika mukanaan ja käveli kelsiturkin helmat heilahdellen kauppiaan eteen sanoen: "on se aika pikkumaista kytätä ja soitella siitä, jos lapset nyt muutamalla eurolla karkkia ottavat. Siihenkö se sinun kauppa kaatuu? Minä sanon kaikki tilini irti tästä kaupasta ja meidän perhe ei tule ostamaan näin pikkumaiselta kauppiaalta enää mitään".

Miten arvelette kummanko lapsen oikean ja väärän taju kehittyi paremmin?

En voi oikeasti käsittää, miten lainlaatioiden ja säädösten tekijöiden maalaisjärki on niin hämärtynyt, että tähän on tultu. Virkaihmisillä pitäsi olla näkemystä missä raja kulkee ja osata tulkita lakeja ja säädöksiä maalaisjärjellä.

Luulisi, että tässä yhteiskunnan taloudellisessa tilanteessa olisi sosiaalialan ihmisillä ihan oikeitakin töitä ja riittävästi ongelmaperheitäkin, ettei tarvitsisi hyvin kasvatustyönsä tekevien vanhempia puhutella.

Kouluissakin on kuulemma tultu siihen, ettei opettajat uskalla ottaa paikkaansa, vaan koittavat luikerrella siten, ettei vaan joudu syytetyksi.

Siinä vaiheessa, kun lapset alkavat olla pomoja kodeissa ja vanhemmat joutuvat pienten tyrannien pompoteltaviksi yhteiskunnan määräämänä, niin peli alkaa olla menetetty.