keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Juhannusta

Juhannukseen on liittynyt jotain magiiggaa aikojen alusta lähtien. Naimaonneen on koitettu vaikuttaa ja selvittää kuka se tuleva aviopuoliso mahtaisi olla.

Silmiini sattui jokin sivusto missä pelleiltiin näillä taioilla ja oli keksitty realistisia, sekä toden tuntuisia uusia loruja. Eräs meni jotenkin näin: "jos nouset veneessä seisomaan ja vedät sepaluksen auki, niin sivulle vilkaistessa näet tulevan leskesi veneen peräsimessä".

Monet taijjat pitää tehdä alasti ja sitten näkee tulevan aviosiipan milloin kaivosta milloin unessa. Uskon kyllä, että jos puolen yön jälkeen nainen juoksentelee kylillä tai pellosssa alasti, niin aika montakin humalaista sulhasehdokasta juoksentelee perästä.

Erään piian juhannusjuhlat oli menneet pitkäksi ja hän ei ollut ilennyt mennä aamuyöstä humalapäissään pirttiin nukkumaan, vaan meni hiljaisin äänin navettaan. Aamulla oli herännyt lehmän alta ja tuumannut: "tsot, tsot pojat yks kerrallaan".

Tyynyn alle pitää kerätä seitsemän erilaista kedon kukkaa, niin unessa näkee tulevan sulhasen. Minä voin kuvitella ettei näe sitä vanhaakaan, kun silmät ovat muurautuneet umpeen... ainakin jos on allergisempaa sorttia.

Muistakaa katsoa pullon pohjasta, ettei siellä ole R:ää. Se on rähinäviinaa. Valitettavan usein juhannukseen kuuluu sukulaisten kesken nostaa vanhoja kaunoja esille ja sitten otttaa lopulta se ukin perintöhaulikko mökin nurkasta. Sinisten valojen loisteessa sitten lopetellaan juhannusjuhlia. Lasketaan samalla osallistujat, eli ketkä ovat selviytyneet elossa uintikisoista ym. yöttömän yön juhlaan liittyvistä traditioista.

Parempi on laittaa pelastusliivit jo kaupungista lähtiessä päälle.




Oikein mukavaa ja lupsakkaa Juhannusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti