Pääsiäislammasta

Lammas ei ole minulle tuttu ruuanlaittoon liittyen, muuten lampaat ovat tulleet vähän liiankin tutuiksi.

Ei sinänsä, etteikö niitä olisi mukava silitellä ja halata. Lampaat eivät ole koulutettavissa, kävelevät ihan sinne minne huvittaa. Voisi humoristisesti jopa sanoa, että hyvin suomalaisnaisen esikuva ;) Tykkäävät silityksestä, mutta tekevät ihan niin kuin itse huvittaa ja kävelevät sinne minne vaistot vievät.

En pitänyt siitä, kun osa lampaista ei pysynyt aidassa. Yleensä syksyn tullen ne kävelivät ja ryntäilivät pitkin ja poikin pihaa ja söivät ajankulukseen marjapensaat. Toki ne ovat hyviä maisemanhoitajia, kun edestä niittävät ja perästä lannoittavat. Papanoita joka paikassa. No nyt ei ole lampaita, kuin kattilassa. Tein nimittäin pääsiäisen juhlistamiseksi lammaskaalikeittoa.

Meidän lampaat siirrettiin tyttären poikaystävän vanhempien laitumille. Siellä on kuulemma tossunaamakin (kuvassa iso valkoinen lammas) vielä elossa.

Se vasta jurikka oli, ei väistänyt, hän olikin meidän lammaskatraan pomo. Tossunaama oli minun suosikki, sitä sai halailla ja vanuttaa, silti se seisoi järkähtämättä paikoillaan, kuin Justiina ikään. Akkalassa heillä on hyvä hoito ja siellä arvostetaan myös elämäntyönsä tehneitä eläimiä, he kun saavat nauttia arvokkaasta vanhuudesta omaan tahtiin elellen.

Tuosta tulikin mieleeni, kun eräs tuttava vanhempi mies sanoi: "katsokaa sitten kun minä olen niin vanha, etten voi itse enää päätöksiin vaikuttaa, että ette anna hoitajien neulottaa minulla patalappuja, minä kun haluan kunniallisen vanhuuden".

Palatakseni siihen kaalikeittoon, niin hankin Tohmajärven Akkalassa sijaisevasta Männistön tilamyymälästä lammasta. Sain karitsan lihaa ja voi hyvänen aika miten mureeta se onkin, sulaa aivan suuhun.

Moni pelkää lampaan lihaa, kuvitellen siinä olevan villan makua, mutta en minä ole mitään sellaista huomannut. Toki lihassa pitää olla sen eläimen maku, mitä se on. Voi sanoa, että lähilihasta on nyt kysymys, en tiedä vaikka lie joku noista kuvassa olevista villaystävistä nyt minun kattilassa. Hyvän elämän ovat eläneet, siitä olen varma.

Tuosta tulikin mieleeni tapahtuma joka sattui minulle silloin, kun lapset olivat pieniä. Eräs mies soitti ja kysyi minun keittämää punamultamaalia. Eihän tässä sinänsä mitään erikoista, mutta maksuvälineeksi hän tarjosi lampaita. Todellisuudessa kahta pässiä, joka selvisi minulle myöhemmin. Usemman kerran soitettuaan sanoin, että hyvä on vaihdetaan. Ei aikaakaan, kun minun pihalla seisoi kaksi pikkuista pässiä ja maalarimestari rakentamassa kuormalavoista karsinaa. Aikansa lammaspojat kasvoivat ja alkoivat pökkiä minua, arvelin että kyllä ne oppii, kun vähän koulutan ketä pökitään. No ne kasvoivat ja auta armias, jos käänsit ahtereesi heille. Lopulta heilutin valkoista lippua ja soitin kaverille, että voitko käydä minulta pari pässiä pääsiäispöytääsi. Sanoin lapsille, että ne muuttivat toiseen kotiin. Menimme sitten mummilaan, jossa istahdimme pääsiäispäivälliselle. Mummi "kiekaisi" täysin ennalta arvaamatta, että tässä on sitten se teidän pökö ja päkä. Jostain syystä tyttäreni lautaselta ei tuntunut lammaspaisti hupenevan.

En ole mikään asiantuntija lammaskaalikeiton teon suhteen, mutta näin sen tein ja hyvää tuli.

Irroittelin lampaanlihat luista ja poistin näkyvät rasvat, sekä kalvot. Laitoin pilkkomani lihat kiehumaan ja poistin keittoveden pinnalta vaahdot sitä mukaa kun sitä muodostui. Laitoin suolaa riittävästi ja pilkoin pari sipulia joukkoon. Heijasin vielä kaksi laakerinlehteä ja kymmenen pippuria sinne uiskentelemaan (ei kai tuo haittaa jos luiskahtaa yksitoista mustapippuria ;) Sitten keittelin pari tuntia.

Kävin siinä välissä ostamassa kaalia ja rosmariinia lähikaupasta. Tuosta tulikin mieleeni juttu, missä eräs mies oli huudahtanut tarjoilijalle: "tuo kalja jossain välissä". Hetken mietittyään tarkensi pyyntöään: "tuokkii vuan pullossa".

Kaalin leikkuulaudalle saatuani otin siitä kovan kannon pois. Pilkoin kaalin suikaleiksi. Ei kannata jättää hyvin pitkäksi noita kaalisiivuja, vaan pilkkoa ne melko lyhkäseksi, sillä se helpottaa elämää kauhoessa keittoa suuhun. Kun olin vauhtiin päässyt, niin siivutin myös porkkanat ja murskasin muutaman valkosipulin kynnen, ei muuta kuin kaikki kiehumaan rauhallisesti muhkuilevaan liemeen.

Olin siis ostanut rosmariinia, ihan tuntematon kasvi minulle, mutta laitoin sen keittoon vähäksi aikaa ja nostin pois. Toki arvelen, että se olisi saanut jäädä sinne, mutta päätin toimia näin. Pieni pikantti maku ja tuoksu siitä jäi, se oli tarkoitukseni. Noukin kyllä kokonaiset pippuritkin pois. En nimittäin pitäisi, jos minun autenttinen ruokailutapahtuma häiriintyisi siitä, että rouskuttelisin pippureita ja loppuajan keskittyisin noukkimaan näitä Intian rannikolta löydettyjä mustia palleroita lautasen reunalleni.

Laitoin keittoon pari lihaliemikuutiota, vaikka ei ne varmaan oikeaan perinnekeittoon kuulu. Kuorin vielä muutaman kiinteän perunan ja pilkoin ne pieniksi ja molskautin ne keittoon koko prosessin loppusuoralla. Kun perunat olivat kiehuneet 15 minuuttia, niin ripottelin pinnalle persiljaa.

Sitten jos vielä malttaa antaa keiton levähtää hetken ja kyytipojaksi voitelee maatilan emännän paistamaa voimakkaan luonteikasta ruisleipää, niin voin taata, jotta on hyvvee.

SYÖMÄÄN!