torstai 3. maaliskuuta 2016

Kuka yrittää mitäkin

Volvo- Markkanen on kuollut. Rauha hänen muistolleen. Hän oli aikansa legenda. Olen aivan varma, että jos hänen vahvuudet olisi hoksattu ajoissa ja joku olisi saanut häntä suunnattua oikeaan suuntaan, niin tulos olisi voinut olla yhteiskunnan kannalta hyvinkin tuottoisa.

Kuinka monta väärin ymmärrettyä neroa meidän erilaisuutta suvaitsematon yhteiskunta, koululaitos mukaan lukien onkaan tuhonnut?

Nokia oli kuullemma menestyksen kukkuloillaan hoksannut, että massasta poikkeavat ja joskus hivenen rasittavatkin ihmiset ovat firman voimavara. Toki tarvittiin hiljaisia ja nöyriä ihmisiä tekemään kännyköitä liukuhihnatyönä, mutta tärkeää oli kuunnella herkällä korvalla neroja, joilla taasen ei olisi tehnyt mitään hihnalla.

Eräs luennoitsija kertoi, että Nokialle oli palkattu ihmisiä siten, että heitä oli kävelytetty tehtaalla ja kysytty, että mitä sinä haluaisit täällä tehdä, mihin sinun osaaminen sopisi parhaiten. Minusta idea on huikea, noinhan se pitäisi olla. Ensin etsitään parhaat tyypit ja kysytään missä sinä olisit tuottavin ja mikä sinua oikeasti kiinnostaisi.

Monesti palkataan ihmisiä hyvin kapea-alaisiin valmiiksi määrättyihin tehtäviin. Jos työntekijälle ei anneta vapautta päättää asioista, niin ei tule olemaan menestyksen avaimia ainakaan asiakaslähtöisessä ammatissa.

Esimiehillä tulee olla laajakatseisuutta ja kritiikinsietokykyä. Vaarana on, että valta turmelee ja aletaan ottaa nokkiinsa alaisten sanomisista. Toki linjansa on pidettävä, mutta menestykseen vaaditaan kauaskatseisuutta.

Alaistaidot ja siihen kannustaminen olisi menestyksen avain. Silloin, kun työntekijät saavat ja uskaltavat esittää rakentavasti kehitysehdotuksia ja niistä vielä palkitaan, niin käytävä- ja kahvikeskusteluista tulee aivoja kutittavaa hupia. Kun työntekijöiden kesken käydään jatkuvaa keskustelua siitä, miten asiat voitaisiin tehdä paremmin ja tehokkaammin, niin se tuottaa uudenlaisia luovia ratkaisuja.

Pelkona tietysti on että työssä alkaa viihtymään. Työntekijä oli kysellyt erään firman tyhy-käytänteistä, niin johtaja oli tokaissut: "ei tänne viihtymään ole tultu".

Jos kaikki viisaus on yrityksen johdolla, niin sitten tehdään mitä käsketään ja hanskat tippuu, kun työt on tehty, odotellen uusia käskyjä. En uskoisi, että tuo jälkimmäinen systeemi voi olla erityisen tuottavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti