Heti alussa varoitan, että tässä kirjoituksessa julkaisen sodan julmuudet kokeneen sotaveteraanin kertoman lyhyen tarinan, jonka kuulin tänään. Se saattaa järkyttää, tai oikeastaan ei saata, vaan järkyttää meitä kaikkia.
Oli mukava käydä tapaamassa sukulaisia ja toivottamassa hyvää itsenäisyyspäivää. On hyvin kohteliasta ja kansalaisvelvollisuus käydä sodan kokeneiden iäkkäiden ihmisten luona näin tärkeänä juhlapäivänä. Nämä herrasmiehet ja naiset ovat tehneet sen mistä me nyt saamme nauttia, itsenäisestä kauniista Suomen maastamme.
On etuoikeutettu olo katsellessa itsenäisen Suomen luontoa.
Istuin isäni Veikon 90v, setäni Väinön 93v ja sedän vaimon Alman 91v kanssa juttelemassa edellisen sodan päättymisen vaiheista. Kukin sodan kokenut kertoi omia muistojaan. Jutuissa pisti korvaan mm. isäni tarina, missä häneltä evättiin rintamatunnus, vaikka myöhemmin palvelukseen astunut nuorempi ikäluokka sen kuitenkin sai. Hänkin oli varmistamassa Turussa saksalaisten rauhallista poistumista maasta. Hän ampui ja tarkisti rintamalle menevien aseiden tarkkuuden, kun oli parhaita tarkka-ampujia. Epätarkat aseet laitettiin syrjään. Hän menestyikin myöhemmin kilpa-ampujana. Useampi vuosi isältänikin meni parasta nuoruutta sotatoimien mukana ja sen jälkeisessä varusmiespalvelussa. Isäni onkin ironisesti tuumannut, että hänellä tuo armeija kestikin hiukan pitempään, kuin tavallisesti. Hän vähän ihmetteli, miksi heidät määrättiin sodan päätteeksi vielä armeijaan. Olipa jokin virkanainen kysynyt rintamatunnusta hakiessa, että oliko teillä ihan sotilaan vaatteet päällä. Isäni koki sen loukkauksena. Keskusteluissa vilahteli nimiä, jotka on nimetty sotaveteraaneiksi, jotka kuitenkaan eivät sotarintamalla koskaan varsinaisesti käyneet. Tässäkään asiassa oikeus ja tasavertaisuus ei ole voittanut. Liekkö tämä nyt sitä, mistä eräs ulkomaalainen vihjasi, että riippuu aivan suomalaisesta virkamiehestä, kuinka hän lakeja ja asetuksia lukee ja sitten niiden pohjalta päättää kansalaisten asioista. Isäni tuumasi katkerana kahvia keitellessään, että eräs idempää ollut mies oli tuumannut: "Suomen lakki paska lakki, minä kakki siihen lakki". No tuo kuulosti pahalta. Ei kai ne lait nyt aivan noin huonoja meidän maassa liene. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.
Setäni vaimo on kovasti arvostamani nainen. Hän on tehnyt työtä aivan valtavasti maalaistalon emäntänä, itseään korostamatta ja säästämättä. Hän oli ollut siirtämässä eläimiä sotoimialueelta nykyisen Suomen puolelle useampaan otteeseen. Hän ei koskaan hakenut rintamatunnusta, vaikka olisi ehken ollut siihen sääntöjen mukaan oikeutettu.
Väinö kertoi olleensa lähettinä sodassa. Kun sota oli loppumassa, niin suomalaisilla sotilailla oli jo tosi kiire, sillä naapurimaan sotilaat olivat jo vallanneet ne maa-alueet, jossa sotilaamme sillä hetkellä olivat. Ei auttanut, kuin koittaa keritä viedä omia niin paljon lautoilla joen yli kuin mahdollista. Setäni kertoi, että heidän lautta oli viimeinen mikä pääsi yli ehjänä, seuraava jo upotettiin naapurimaan massiivisen tykistötulen johdosta.
Sotaveteraani muisteli pahimpia kokemuksiaan silmien samalla kostuessa. Hän kertoi nuoresta Suomen sotilaasta, joka havoittui pahasti ja kaikki olivat mahdottoman edessä. Ei ollut mitään mahdollisuutta saada kuljetettua sotilasta pois alueelta. Sotilas pyysi omilta sotilasveljiltä eutanasiaa. Sotilaskaverit sanoivat, sitä emme voi tehdä, se on mahdotonta. Sotilaat jättivät ladatun aseen haavoittuneen sotilaan ohimolle ja jatkoivat matkaa. Jonkin ajan kuluttua kuului kajahdus. Kertoja sanoi, että se oli hänen karmaisevin muisto sodan kauhuista. Toinen oli se, kun he kuulivat tutun kylän miehen jääneen rannalle itkemään, kun ei kerinnyt lautan kyytiin. Sotilaat koittivat lähteä häntä hakemaan, mutta tilanne oli tullut mahdottomaksi. Hänestä ei sen jälkeen ole kukaan kuullut.
Nämä sodan kauhuista kertovat tositarinat sotainvalidin kertomana omassa pyörätuolissaan vievät sanattomaksi. Siksi toivon päättäjille ja muille ihmisille ymmärrystä toisiaan kohtaan, sekä sitä kautta rauhaa. Eletään sovussa ilman turhaa vastakkain asettelua.
Pitäkäämme näistä sodat kokeneista ihmisistä huolta ja annetaan heille turvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti