Siirryin autolla työkohteesta toiseen ja niinpä ajoin myös Joensuun keskustan läpi. Henki meinasi irtaantua ruumiistani, mutta onneksi iästäni huolimatta minut on varustettu melko hyvällä reagointikyvyllä. Minä katsoin rauhassa, ettei oikealta tule ketään ja niinpä aioin siirtyä firman autolla risteyksestä eteenpäin. Onneksi hoksasin, että kaikki ei ole oikein ja tein äkkijarrutuksen. Samalla ajamani auton keulan ohi viuhahti, reilua ylinopeutta oleva auto. Kuljettaja ei katsonut edes minuun päin, eikä aikonutkaan hipaista keskipoljinta, vaan painoi oikean puoleista melko syvälle. Outoa. Mitä ajattelee ihminen, joka ajaa hurjaa vauhtia risteysten yli vaarantamalla toisten ihmisten hengen ilman, että aikoisikaan noudattaa liikennesääntöjä? Kuljettaja oli varmaankin vähän yli 20 vuotias mies.
On aivan varma, jos en olisi huomannut sekunnin sadasosissa autoa, joka tuli pysähtymättä vasemmalta, niin minulle suunniteltaisiin hautajaisia. Hän olisi survoutunut kuljettajan puoleisesta ovesta sisään. Aika arvoituksellista ja yllätyksellistä on tämä elämä, yksi hetki voi muuttaa kaiken. Toivoisi vaan, ettei kukaan ajattelemattomuuttaan ja piittaamattomuuttaan tekisi mitään korvaamattoman tuhoisaa toisille.
On toki ihmisiä, joilla ei ole kykyä ajatella asioita niin pitkälle, että mitä minun tämänhetkisestä toiminnasta voisi seurata muille. Ymmärrän senkin, että liikenteessä sattuu havaintovirheitä ja vahinkoja sattuu. Minullekin on sattunut itseaiheutettuja läheltä piti tilanteita, mutta tällaisia törkeitä piittaamattomuuksia on vaikea antaa anteeksi.
Tänään ajelin kotiin ja ambulanssi ajoi ohitseni pillit päällä. Oli jälleen kauhean liukas keli. En tiedä, jotenkin alkaa tuntua, että tuo liikennöinti on yhtä venäläistä rulettia. Miksi se voikaan olla tuollaista? Ensin pitää pelätä tien huonokuntoisuuden takia ja sitten noita kaahareita.
Nyt on toki auto huikean hienoja ajaa ja mukavuus vastaa ykkösluokassa matkustamista. Toista se oli ennen. Minun ensimmäinen auto oli kuplawolski. Sillä ajelin opettajan hommiin ensimmäisenä vuonna. Saattoihan ne vanhemmat lehtorit katsella, että mikä nuori raggari se ajelee kuplalla, jossa on siniset vauhtiraidat ja pakoputki sivuttain melua tuottamassa. Eihän se lähtenyt kovalla pakkasella käyntiin ja mikään muu siinä ei kiihtynyt, kuin kuljettaja. Kuskin jalka jäätyi lattiaan kiinni, että meni useampi tunti sulatellessa siihen tuntoa. No onneksi oli vielä nuori ja oli jalan lämmittäjä omasta takaa. Pakkasella tämän saksalaisen kansan auton ohjaus jäykistyi niin, ettei meinannut heikompi mies saada sitä risteyksessä kääntymään. Aika kultaa muistot ja nyt tuntuu, että sellainen auto pitäisi saada kesäautoksi. Siinä oli tärkeää, että etuikkunat oli raollaan, niin ei huurtunut tuulilasi. Takana olevaan jalkatilaan ei auttanut jättää kenkiä, sillä siellä suli pohjat irti. Veljen taunuksessa taas oli niin löysä ohjaus, että oranssi kansanletukka tuppasi heijaamaan vaikka olis tehnyt mitä. Ei se Toyota Coronan ohjaus ollut sen kummempi. Tuoksui ne vanhat auto kuitenkin oikealle autolle, sitä esanssia olen jäänyt kaipaamaan. Nyt näihin uusiin menopeleihin valmistajat laittavat kaikki kemikaalit ja hajusteet, ettei ne enää tuoksu autolle.
Minun isällä oli useampikin auto aina kerralla, ne kun sen aikuiset autot eivät olleet erityisen kestäviä. Yksi ajossa ja kaksi remontissa. Yksinkertaisia ne olivat, siis autot. Niitä osasi korjata kätevä mies mennen tullen. Toki menneniäkin käytettiin, kun koeajolle lähdettiin.
Isäni omisti myös rättisitikan, pidin siitä autosta. Siinä oli tunnelmaa, kun sillä keinutteli. Se kulki oikein hyvässä myötäisessä ja jyrkässä alamäessä satasta. Kylmempi se ei ollut sisältä, kuin ulkoakaan. Lapsiystävälliset ovetkin, sillä jos sormet jäivät väliin, niin ei sitä juuri huomannut.
Sitten isälläni oli Morris marina. Aikoinaan ihmettelin, miksi englantilaiset autot ovat niin vähän ajettuja, no eihän niillä paljon kukaan kerinnyt ajaa, kun ne seisoivat pääosin korjaamolla.
Itse ostin joskus pöyhkeän opelin, kaunis kuin mikä. Sitten kun kolmannen kerran seisoin tienposkessa kolmenkymmenen asteen pakkasessa, niin päähäni iski ajatus kuin salama kirkkaalta taivaalta, että eiköhän tämä merkki ollut tässä. Vielä soitteli joku autosta kiinnostunut perään, että kun teidän auto on myynnissä liikkeessä, niin onko se kunnossa? Minä siihen, että kyllä se varmasti on kunnossa. Soittaja kyseli, että miten voitte olla siitä niin varma? Mie vuan sillä, että kun se on seisonut jatkuvasti korjaamolla ja siihen on vaihdettu melkein kaikki osat uusiin.
Sitten meillä oli italialaisten kansan auto. Eipä siitä nyt paljon kerrottavaa jäänyt, kuin näille pakinapalstoille. Siinä renasi sähkövehkeet jo uutena liikkeestä kotiin ajettaessa. Ensimmäiseen katsastukseen vietäessä huomasin, että jarrua painettaessa vilkku ei toiminut, mutta muut valot paloivat kirkkaammin. Kysyin katsastusmieheltä: "oliko siinä mitä vikkaa?". Katsastusmies: "noo, harvoinhan minä oon näitä fiijattiloita nyt jären viattomina nähny". Kysyin, että kirjasiko katsastusmies viat rekisteriotteeseen. Katsastusmies jatkoi: "en mie kehtoo niitä sinne merkata, muuten ottaat siulta laput pois. Se kun on näihen fiijattiloihen kanssa, että jos ne tännään korjuutat, niin ei ne ennee ens viikolla toimi. Korjuuta, kun kerkiit".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti