Ranskalaisauton omistaja on mukavuudenhaluinen ja sietää eniten. Se hyväksyy sen, että takaluukku aukeaa etuoven kanssa yhdessä, jos ranskalainen autonvalmistaja on sen niin ajatellut. Hän on onnellinen, jos ovet ovat vielä kiinni kaupasta tullessa ja vielä onnekkaampi, jos avain ei murene käsiin autoa käynnistäessä. Lämmin viltti vyötäisellä ja lammastalja istuimella hän taivaltaa. Kaulahuivi kaulassa hän on ottanut hyvissä ajoin ison vasaran takakonttiin, millä perinteisesti joka talvi jäätyneet jarrut saa lyötyä sen verran auki, että edes osa pyöristä pyörii.
Japanilaisauton ostajalla ei ole selässä mitään oiretta, sillä se kestää ajopelinsä pehmeän penkin. Kuljettajalla on myös rauhallinen luonne jatkaen matkaa auton verkkaisin liikkein.
Saksalaisauton omistaja on jo hivenen varttunut, mutta mielessään nuorempi ja vauhdikkaampi versio. Ei haittaa jos on piilotettuja päästöjä, kukapa meistä nyt niin puhdas pulmunen olisi. Salamamerkin omistaja joutaa lämmittämään torppaansa rauhassa niinä päivinä, kun mittari näyttää yli -16, tai hänet joutuu joku japanilaisauton kuski poimimaan ajoradan vierestä kylmissään tepastelemasta.
Ruotsalaisauton hankkinut on turvallisuutta ja varmuutta hakeva korvessa asuva, melko äreä keski-ikänen mies. Hän on valmis merkkihuoltotiskillä maksamaan reippaita summia lippa vinossa urputtaen, pankin kassalta käymillään seteleillä. Kyllä hän kätevänä miehenä osaa myös hangessa taivaltaa ja akkua ladata, kun vebasto veronsa vaatii.
Italialaisauton omistaja se vasta melkoinen hippi on, mutta niin onnellinen. Hän on jo vuosien kokemuksella ostanut sarjalipun julkisiin kulkuvälineisiin, niinpä hän linja-autossa ja/tai lähijunassa hymyssä suin melko usein matkustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti