maanantai 4. tammikuuta 2016

Paljon on palvelu muuttunut

Suomi on eri näköinen maa jos vertaa sitä, mitä se oli aikoinaan, ainakin jos verrataan eri yritysten palvelun laatua.

Valtion yritykset olivat oikein tunnettuja siitä, että sai käyttäytyä, niin kuin virkailijaa kulloinkin huvitti. Valtion virastot, viinakaupat, katsastuskonttorit jne. Hattukourassa piti mennä virkamiesten puheille ja silti ei tiennyt mitä oli luvassa.

Isäni osti vuonna 1973-vuonna uuden Toyota Crown henkilöauton. Viedessään sen ensimmäiseen katsatukseen, oli katsastusinsinööri alkanut hakata pohjaa piikkillä. Isäni oli puuttunut mielivaltaiseen hommaan sanomalla, "älkää nyt pohjan massauksia hakatko, kai te nyt näätte, että tämä on uusi auto, ei kai se pohja nyt mätä voi olla". Katsastusmies: " Kyllä se on sillä lailla hyvä herra, että jos se ei tätä kestä, niin vaimo putoo ja nailonit repee", ja oli jatkanut pohjan hakkaamista. Nyt tarjoillaan kahvia ja ollaan niin maireeta ;)

Minä vein erään kerran Fiatin ensimmäiseen katsastukseen. No jos kellä on ollut Italialaisia autoja, niin tietää, että eihän ne ihan kunnossa ole milloinkaaan.Niin minullakin, mutta en kerinnyt käyttää huollossa, kun jäi katsastus niin sanotusti viimetippaan jälleen kerran. Vein ilmettä väräyttämättä auton katsastukseen ja aloin kahvittelemaan. Menin sitten katsomaan hallin puolelle, miten minun auton oikein kävi. Tiesin toki, että kun jarrua painoi, niin vilkut lopetti toimimasta, mutta jarruvalot paloi kyllä kirkkaamin kuin koskaan. Kysyin katsastusmieheltä: "onko siinä autossa mittään vikkaa?" Katsastusmies: "Noo... harvoinhan näitä fiijjattiloita on ihan ehjänä nähty". Minä: "kirjasitko sinä ne viat rekisteriotteeseen?". Katsastusmies: "en minä niitä kehtoo sinne merkata, kun se on näiden fiijjattiloiden kanssa niin, että vaikka sie ne huomenna korjuutat, niin ei  ne ennee ens viikolla toimi, ottaat vielä siulta laput pois".

No minulla oli aikoinaan ooppeli ja ei sen kanssa kyllä hyvä heilunut. Jätti monta kertaa tien varteen ja ei se palvelu merkkiliikeessä kyllä erityisesti nostanut muuta kuin verenpainetta. Osia vaihdeltiin ja aina vaan vikamerkkivalo syttyi. No onneksi pääsin siitä eroon. No minulle soitti sitten mies, että hän on ostamassa tuota minun entistä autoa. Hän kysyi, että onko se kunnossa? Minä siihen, että kyllä se varmaan jo on kunnossa. Mies kysyi, että miten niin varmasti kunnossa? Sanoin, että se on seissut suurimman osan  ajastaan korjaamolla ja siihen on vaihettu niin paljon osia, että kyllä se varmasti on jo kunnossa. En tiedä ostiko hän sen auton.

Valtion viinakaupassa jonotettiin ilmeettömän vakavana, ei auttanut ilakoida, tai jäi juomat saamatta. Ei siinä esitelty eri juomamerkkejä ja niiden sopivuutta eri liharuokien yhteyteen. Kyllä sen koskenkorvapullon osasi ostaa ilman neuvontaakin.

Sain kokea aika erikoista palvelua eräässä tunnetussa vaateliikeessä kauan sitten. Menin kysymään valkoista kauluspaitaa, kun juhliin olin menossa. Myyjänä ollut rouva huudahti toiselle myyjälle: "ONKO MEILLÄ NÄIN LAIHALLE MIHELLE VALKOISTA KAULUSPAITAA!" No aika kiusalliseltahan se tuntui, kun kaikki asiakkaat kääntyivät katsomaan, että kuka se niin laiha mies on ;) No miesmyyjä tuli nopeasti ja hoiti homman myhäilevän asiallisesti, pitkillä hihoilla hoikka malli :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti