Tässä iässä alkaa askarruttaa jo tuo vanhuus, kun seuraa omien vanhempiensa loppusuoraa. Isäni lähentelee jo 90 vuotta ja asuu omassa kodissaan tehden lumityöt ja mitä nyt omakotitalossa elämiseen kuuluu. Hän käy vielä kalassa ja olipa viime talvena hirvimetsälläkin. Ajelee autolla ja käy syöttämässä äitiäni päivittäin.
Eräs nuori nainen oli joutunut sairaalaan muutamaksi päiväksi ja kertoi, että eräs hänen iäkäs huonekaveri oli liikehtinyt paikasta toiseen. Hän oli vienyt paperit päydältä ja tutkinut toisten laatikoita ottaen sieltä tavaroita. Oli välillä juossut lahkolaisia karkuun ja työntänyt peittonsa roskiin.
Joskus olin käymässä eräällä viimeisten aikojen osastolla, missä ihmiset makasivat sängyissä, mutta eräs mies kulki sähköavuteisella pyörätuolilla. Häntä opasti eräs sairaanhoitaja, että paina tästä napista, niin pääset kulkemaan itse vessaan. Mies painoi, että pyörätuoli kulki muutaman metrin ja hoitaja kipitti sillä aikaa käytävän toiseen päähän. Mies pysähtyi ja huudahti: "Tuu akka työntämmää!". No, hoitaja kipitti miehen viereen ja jälleen näytti, että paina tästä, niin tuoli kulkee ja pääset vessaan. Hoitaja kiiruhti takasin töihinsä, kun mies taas pysähtyi ja huusi: "Tuu akka työntämmää"!. Samaan aikaan eräästä huoneesta kuului erityisen rivosanaista laulua. Silloin minä ajattelin, että ei sitä tavallinen ihminen tiedä millaisissa olosuhteissa sitä hoitajat töitään tekevät. Sitten vielä omaiset ovat vaatimassa ja valittamassa. Ei se mahdoton ihme ole, jos sisar hento valkoinen joskus vähän kyynistyy ja hymy hyytyy. Samalla pohdiskelin, että vanhainkotiin ne menevät kaikki, silloin ei eritellä luonteen tai rehellisyyden mukaan. Kaikki hoidetaan, niin rikolliset kuin luonnevikaisetkin.
Itse asuin lapsuuteni kunnalliskodin lähistöllä ja sain seurata pikkupoikana sen aikuista vanhustenhoitoa. Toki siellä oli muitakin aikuisia, jotka eivät selviytyneet yksin asumisesta. Asukkaat tekivät arjen askareita hakkaamalla puita hoitamalla kasvimaata. Tupakoiden puutarhakeinussa ja käymässä ongella. Kunnalliskodin karjasuojassa oli lehmiä ja muita eläimiä. Me pojan viikarit käytiin siellä kalkkunaa vähän kiusaamassa, joskin en tiedä lopulta kuka kurmuutti ja ketä. Oli nimittäin aika kärttynen helttakaula. Näytti ulkopuolisen silmin, että kunnalliskodissa elettiin onnellista vanhuutta.
Olipa kunnalliskodin lähistöllä mielisairaalakin, joten ihan mielenkiintoinen kasvatusympäristö se oli minullakin. Ehken sitä oppi ymmärtämään ihmisiä vähän eri vinkkelistä, kuin ihan tavallisessa ympäristössä elänyt. Tuosta tulikin mieleeni yksi juttu. Eräs mies oli mennyt järvelle ja piti veneestä käsin veden yläpuolella herätyskelloa ja kädessä hänellä oli vasara. Hoitaja huomasi rannalta miehen ja huusi: "Mitä te Matti siellä oikein teette herätyskellon ja vasaran kanssa?". Matti: "No, ettäkö työ ymmärrä? Kun kala nousoo kahtomaan herätyskellosta aikaa, niin lyön sitä vasaralla niskoille ja nostan kalan kyytiin". Hoitaja ihmeissään: "Mitenkä monta työ ootta jo narrannu?". Matti: "Kyllä työ taijjatta olla jo kymmenes tänä päivänä".
Minun eräs tuttu mies kävi hoitamassa omaa sukulaista vanhainkodissa. Erään kerran hän tuumasi omaisilleen: "katsokaakin sitten, että kun minä joudun vanhainkotiin, etteivät minulla virkkuuta patalappuja. Haluan kunniallisen vanhuuden".
Moni ikäihminen tuntee yksinäisyyttä. Kun näitä vaihtoehtoja miettii omalle kohdalle, niin kumpi vaihtoehto olisi parempi? Muistisairaana olo ei näyttäisi olevan tylsää ja tekemistä riittäisi, kun taas täysin järissään saattaisi käydä päivät pitkäksi odotellessa, että joku kävisi tai soittaisi, jos sen nyt kuulisi.
Isänikin kokee yksinäisyyttä ja siitä onkin minulla huono omatunto. Kun kävimme lasten lasteni kanssa joulun jälkeen äitäni katsomassa, niin isäni häntä syötellessä tuumasi: "Jouluna oli meillä ihan rauhallista, mitä nyt orava kävi lintulaudalla jyviä syömässä. Aatu varikselle vein kinkkua, hyvin hänelle näytti maistuvan".
Isäni on aina osannut kielikuvin kierrellen kertoa suoraan, mitä mieltä on asioista. Kuulija on sitten saanut muodostaa niistä omat johtopäätöksensä. Hauska niitä huumorilla väritettyjä juttuja on ollut kuunnella, joskin välillä ne kopsahtaa ihan kohti.
Ihmiset elävät aina vaan vanhemmiksi. Eräässä sairaalassa oli lääkäri ollut kierrolla ja mennyt lähes 80 vuotiaan miehen viereen ja kysynyt varmaankin päätelläkseen potilaan perinnöllisiä rasitteita: "mihin se isä kuoli?". Siihen potilas kiekaisi: "onko isä kuollut?"... Isä kun oli vielä elossa, vaikka olikin yli sata vuotta vanha.
No pitää kertoa eräs hupaisa tarina, mikä tuli mieleen. Mies oli vakavasti sairas ja hän tiesi, ettei elä enää montaa päivää. Niinpä hän pyysi vaimonsa kuolinvuoteen vierelle ja sanoi hänelle: "Minusta nyt aika jättää, mutta sovitaanko niin, ettet käy vieraissa minun kuoleman jälkeen, tai minä käännän kylkeä haudassani". Mies kuoli ja meni muutamia vuosia ja kuoli vaimo. Vaimo meni pietarin puheille ja kysyi: "Olisiko mahdollista tavata minun mieheni, kun hän kuoli muutamaa vuotta aiemmin ja on niin ikävä?". Pietari: "Minkä niminen hän oli?". Vaimo: "Korhonen". Pietari: "Voi hyvänen aika, täällä on miljoonia Korhosia, eikö teillä olisi mitään tarkempaa tuntomerkkiä?". Vaimo: "No kyllä hän kuolinvuoteellaan sanoi, että jos käyn vieraissa, niin hän kääntää kylkeä haudassaan". Pietari: "Ai se HYRRÄKORHONEN!".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti